Give Fabio a Chance

Editor’s note: this book cover does not – sadly – feature Fabio. In fact the writer of this piece does not own any book with a Fabio cover. Oh, the tragedy!

There are things…Things you hide from everyone. Things you’d never admit to doing in polite – or impolite for that matter – society. Things you like even though you know you shouldn’t. You know what I’m talking about.

Guilty pleasures. Those dirty little secrets we all have. 

Mine?

Trashy historical romance novels. Yes, the ones that may or may not feauture a shirtless Fabio – with long flowing hair obviously – gracing the cover. The ones that have impossibly dashing rakes and beautiful maidens locking lips. The ones that feature terms like ”heaving bosoms”, ”throbbing manhoods” and, my personal favourite, ”moistened crevices”. (You could seriously write a book about all the euphemisms found in these books. Hell, somebody probably has.) 

Yes. They are mostly crap. Yes. They have ridiculous plots. (Sometimes offensively so.) Yes. Historical accuracy is for losers.

Yes. Yes. Yes.

And yet. I just can’t stop reading them. Even when I’m giggling alone on the sofa over a piece of dialogue that would make Jane Austen stomp off in a huff, I keep on reading. It is an addiction. 

Then again, sometimes a girl just has to give Fabio a chance.

And hey, if it’s good enough for Fabio, it’s good enough for me.

Jokaisella meistä on synkkä pieni salaisuus, jota ei halua jakaa muiden kanssa. Asia, jota tekee salassa…piilossa muiden katseilta. Asia, josta pitää vaikka ei pitäisi…Salainen pahe. 

Omani?

Historialliset rakkausromaanit. Siis ne kirjat, jotka ovat lähempänä harlekiineja kuin Brontën sisaruksia. Kirjat, joiden sivuilla seikkailevat markiisit, kreivittäret ja kurtisaanit – tai jopa viikingit. (Älkää edes kysykö. Siis oikeasti.) Kirjat, jotka usein heittävät historiallisen tarkkuuden romukoppaan ja hyppivät varmuuden vuoksi päälle pari kertaa…Mahdollisesti nakkaavat vielä tulitikun perään ja polttavat viimeisetkin jäänteet poroksi. 

Tiedättehän mistä puhun? Fabio, valkoinen avonainen paita, tiukat housut, tuulessa liehuvat hiukset. Ja tietenkin miekka. Iso miekka. Luonnollisesti.

Ei siis mitään laatuviihdettä. Mutta jopa silloin kun nauran yksin sohvalla jollekin huvittavalle eufemismille tai naurettavalle juonenkäänteelle (ja niitä todella riittää), jatkan aina lukemista. Riippuvuuksia on monenlaisia. 

Joten anteeksi, Jane Austen. Joskus naisen vain täytyy antaa Fabiollekin tilaisuus. 

~J~