Aivot missä?

”et kyllä taida olla penaalin terävin kynä”

Kiitos mieheni muistutuksesta. En siis ole ollut ennenkään mikään järjen jättiläinen mutta raskauden myötä tuntuu että viimeisetkin rippeet aivosoluista kuihtuu pois. Tai ainakin kuihtuu sen verran että huomaat sen itsekkin. Hauskahan siitä on vitsiä heittää kun ei tiedä miltä toisesta tuntuu. 

Tästä oiva merkki on eilinen puhelu äitini kanssa. Sovimme että käymme kiertämässä kaupoissa, vierailemme ukkini luona ja käymme hänen puolestaan kaupassa. Tänään äitini ihmetteli kovasti huomista, olin koko ajan puhunut keskiviikosta. Tarkoitin tiistaita. 

Esimerkki numero kaksi. Kävin kaupungilla vaatekaupoissa, kokeilin vaatteita ja mukani lähti vatsan/selän tukivyö. Siitä huolimatta stressasin koko kotimatka siitä että olen hukannut vaateostokseni jonnekkin. Verkkopankin mukaan sellaisia ostoksia ei ole tehtykkään. Outoa? Olin melkein satavarma! Ostinko oikeasti vain tukivyön?

Esimerkki numero kolme. Unohdin millä raskausviikolla olen ja vastasin lastenvaatekaupan myyjälle 12.  Ei ihme että hän hieman kauan ja pitkään katseli vastaani. Oikeasti olen raskaus viikolla 15 perjantaina 16. En siis viikolla 12. Ja vatsani on aivan liian valtava viikoille 12. Hih. Mitäköhän hän oikein ajatteli? 

Esimerkki numero neljä. Nimet menevät sekaisin + termit sinä, minä hän, äh nekin sekoittuvat. Kerroin miehelleni iloisesti että HÄN varmaan pelkäisi hevisauruksia jos ne tulisivat jossain kadulla (tapahtumassa) vastaan. Ilme oli melkoinen kun hän ihmetteli miksi lasten musiikkibändin maskotit pelottaisivat, aikuista miestä. Oikeasti tarkoitin tuttavani muksua. En miestäni. 

Esimerkki numero viisi. Lähden häkkivarastoon väärällä avaimella ja lisäksi painoin hississä omaa kerrosta ja ihmettelin kiroilen miksei hissi liiku mihinkään ja miksei ovet sulkeudu. Tyhmä.