Tarviiko raskaudesta kertoa?

Uskoisin että lähes jokaisella äidillä on joskus ollut ihminen kenelle ei raskaudestaan mielusti kertoisi. Jotkut saattavat pelätä oman pomon reaktiota, pitkään lapsettomuudesta kärsivän ystävän reaktiosta tai vaikkapa omien läheistensä reaktiosta.

Samalla kun kertoo olevansa raskaana saakin huomata että muutkin elävät raskautesi kanssa. Läheinen ihminen saattaa tokaista että niin sullahan on nyt jo raskausviikko XX meneillään. Samalla kun mietit oletko vai et? Kuka sellaista laskee? Raskaus ei ole kahden ihmisen yhteinen odotus, vaan kaikkien. Näin ainakin muut kanssaihmiset tuntuvat ajattelevan.

Jokaisella on oikeus kysellä vointiasi ja kommentoida odotustasi. Vaikka itse haluaisitkin elää rauhassa masusi kanssa, tavata ystävät ja puhua samoista asioista kun ennenkin. Nyt puhutte sinusta, vauvoista ja synnytyksestä. Tarviiko ihmisen, oikean minän kadota siksi aikaa kun odottaa. Enkö saisi olla oma itseni, tehdä päätökseni itse, ilman muitten kommentteja. 

Jo työpaikallani udeltiin oliko raskaus suunniteltu. Se kysymys oksettaa vieläkin, ja vielä enemmän minua oksettaa illan ohjelma. Tapaan ihmisen joka on kaksinaamainen, juoruileva ja erittäin utelias. Itse hän kertoo vaan sen mitä haluaa ja nekin asiat mitkä hän viitsii kertoa ovat liioittelua suuntaan tai toiseen. Minulla ei ole häntä vastaan mitään pahaa. Hän on mukava ihminen, puhelias ja eloisa. Mutta sisintäni en hänelle haluaisi kertoa, raskaus on yksi niistä. 

Pelkään hänen reaktiotaan. Onko se positiivinen vai ei?

Hän lieneekin ainut joka ei raskaudestani tiedä, muut tietävät ja ovatkin ottaneet asian hyvin vastaan. Iloisesti, onnitellut eikä udellut sen enempää.

Pelkään tenttailua. Raskauteni on herkkä asia enkä halua käärmettä luikertelemaan meidän puutarhaamme. Toivon sydämeni pohjasta että hänelle kelpaisi vain tieto raskaudesta ja lasketusta ajasta. Antaisi minun ja mieheni valmistautua rauhassa.

Haluan olla oma itseni, riippumatta siitä kannanko lasta sisälläni vai en. Onko se liikaa pyydetty?