Naisen ja miehen odotus

Sanotaan että äiti kantaa lastaan, ja luo näin siteen tulevaan lapseen. Isä seuraa hämmentyneenä vieressä, tumput suorina. Yhteistä molemmille on odotus, pitkä odotus.

Minulle yllätyksenä tulivat muuttuva keho, kipu ja särkytilat, hysteria ja pahan lietsominen, pelko. Jotenkin ulkopuolisena sitä uskottelee että raskaus olisi helppo homma. Mitä nyt vatsa kasvaa ja 10 kg lisäpainoa. Jatkuva pelko raskaudesta on tehnyt minusta osittain vainoharhaisen. Mitään ei haluaisi ostaa, ei vaunua, ei vaatteita eikä muutakaan tarviketta.

Olen kolme kertaa raskauden aikana ottanut vauvalaatikon esille, katsellut ostettuja vaatteita ja pussilakanoita. Samaan aikaan kanssa-sisaret ostavat K-Citymarketin mammuttimarkkinoilta vaippoja, vaippoja, vaippoja, talkkia, vauva öljyä, lisää vaippoja. Ja muutama on peräti halvalla napannut muutaman laatikon korviketta. Ihan vaan varmuudeksi. Jos tissit lähtevät viihteelle. Meillä minä olen se varovaisempi osapuoli, se joka haluaa jättää hintalaput ja muovit tuotteisiin kiinni. Siltä varalta jos jotakin tapahtuu, onhan ne silloin käyttämättömät. Lippuineen, lappuineen ja muovineen. 

Mieheni ei joko tiedä mahdollisista komplikaatioista, peloista ja vaaroista. Tai sitten hän ei vaan jaksa stressata tai pelätä. Hän on meistä se joka ensimmäisenä halusi avata rintapumppusetin, ottaa bodyt pakkauksesta ulos, tutkia ostettuja tarvikkeita ja ennen kaikkea. Leikata ja repiä muovit irti vaunuista. 

Minä olen pyytänyt lastensängyn säilytystä vanhemmillani, mieluiten pahvissa. Avataan sitten tammikuussa, tammikuussa satte toimittaa sängyn tänne. Ei se meille mahdu, turhaan vie tilaa makuhuoneessa. Vielä on aikaa. 

Todellisuudessa pelkään, enkä halua avata, käyttää tai koskea mihinkään. Minä tässä olen se joka seuraa tumput suorina kun mieheni nauttii odotuksesta.