Älä tule paha päivä, tule hyvä päivä!

Suunnittelenko liikaa, rehlinkö sittenkin, stressaanko. Halusin elää edes jollain tapaa normaalia elämää. Suunnitella, nauttia ja tuoda ihmisille mielihyvää. Eilen viikon hyvät (pahat) teot kostautuivat korkojen kera. Ystävämme herra supistus oli tullut vierailemaan jo ennen aamu kuutta, jatkoi muistuttamasta olemassa oloaan päivän läpi. Eikä hän näyttänyt lähtevän kun viimeistään tänään yhden tienoilla yöllä. Tästä herrasta on tullut entistä ärhäkkäämpi.

Viikkoni on ollut kaikkea muuta kun sellainen minkälaisen sen pitäisi. Olen juossut terveysasemalla kahteen eri otteeseen, leiponut äidilleni neljä pikkuista kakkua. Käynyt tervehtimässä sairaalasta kotiutunutta tätiäni. Käynyt viimeisen kerran työterveyslääkärillä, suunnitellut miehelleni syntymäpäiväjuhlia ja eilen. Eilen tein jotakin mitä ei olisi pitänyt tehdä mistään hinnasta, mutta kuitenkin kuulin mörön sisälläni hokevan tekisit nyt edes jotakin, toisten hyväksi. Älä anna muiden passata.

Raahasin painavinta ostoskassia hissistä asuntoomme, eikä se ollut ainut raahattava. Jumituin hampaat irvessä jääkaapin edessä ja pyysin mieheni auttamaan. Hän käski minun rauhoittua, ottaa rauhallisesti. Edes hetken. Mutta mitäs sille voi jos perseen alla polttaa tuli ja aivot raksuttavat mitä tarjota huomenna, mitä tehdä ensin, odotas rakas, laadin ensin tällaisen to-do-listan. Viimein nukahdin yhden aikaa yöllä, kävellessäni makuhuoneeseen sain kokea yhden tai useammankin supistuksen. Jalkoja pakotti ja heräsin koiran lailla jatkuvasti, kahden kolmenkymmenen minuutin välein.

Aamulla päivä oli uusi, jääkaappi täynnä esivalmisteltuja suolapaloja. Kakkupohja odottamassa, kokoamista ja koristelua. Kipot ja kulhot rivissä pöydällä,kaikki valmiina. Osittain kiitin itseäni eilisestä. Sillä tänään voisi ottaa eilistä rauhallisemmin. Mielummin päivä hymyillen kun hampaat irvessä!