Baby shower bileet? Ei kiitos.

Raskaana olevani tuttuni uteli minulta joko juhlat on järjestetty vai ovatko kutsukortit tulossa postissa. Vastasin esittäen tyhmää, ai mitkä juhlat? Vaikka sisimmässäni tiesin minkälaisista juhlista on kyse. Baby shower juhlista, jossa äitiä hemmotellaan ja tulevaa lasta odotetaan yhteisvoimin.

En odota moisia, enkä rehellisesti edes halua sellaisia. Miksi juhlia jotakin etukäteen jotakin mitä sinulla ei vielä ole? Enhän minä juhlista mahdollista lotto-voittoakaan, ennenkun olen tarkistanut voittorivin. Mitä pidempään keskustelimme, sitä suuremmaksi ihmetykseni nousi. En halua kokea raskauteni olevan jokin tekosyy lypsätä ystäviltäni, sukulaisiltani ja tuttaviltani tarvikkeita vauvalle. Toki juhlat näyttävät hauskoilta, mutta eivät ne vain ole minun juttuni. 

Tässä tilassa, mielentilassa, fyysisesti ja psyykkisesti. Juhlat tuntuisivat lähes tyhmiltä! En haluaisi mistään nimestä paljastaa masuni kipsikopion tai vesivärimaalausta varten. Enkä haluaisi ystävieni arvailevan miten iso vatsa minulla on. Paljonko olen mahdollisesti keränyt extraa vauvan ohella. Tai arvuutella kuka vieraista näytti miltäkin vauvakuvissa. Viihdyn ihmisten seurassa, pidän juhlista, ja ystävistäni, mutta tunnen olevani tällä hetkellä jatkuvasti väsynyt ja voimaton. Juhlat vaatisivat tietyn vireystilan ja mielentilan. Enkä minä mitenkään voisi ajaa vieraat ulos, kysyä missä on lähin sänky, tai käskeä heidän pitää matalampaa ääntä.

Otan pakolliset 4-5h kestävät päiväunet. Olen hereillä unieni jälkeen seuraavat 4-5 tuntia.
 Seurustellaan myöhemmin, ok?

Pidän mielummin juhlat tuttavilleni kun olen  vauvani maailmaan saanut. Silloin näen jopa syyn juhlimiseen, voi juhlia kotiin tuloa, nimiäisiä tai vaikkapa kutsua tuttavat ja läheiset kylään ihastelemaan pientä nyyttiä. Näen jopa miesten varpajaisissa enemmän järkeä kun baby shower juhlissa.

Näen jopa mieheni juhlistamista tärkeämpänä kun itseäni. Enkä nyt halua esittää marttyyria, tämä vain on fakta.
Onhan hän kestänyt minua vaihtelevin mielialoin, katsonut turpoavia jalkojani, valtavaa vatsaani. Kukkivaa naamaani, kestänyt jatkuvaa kiehnäämistä tai itkujani. Kuorsaamistani, kuorsaamistani ja kuorsaamistani. Kuunnellut viimeiset kuukaudet raskaaksi muuttunutta hengitystäni. Sieraimistani tulevasta, ärsyttävästä vinkumisesta, tukkoisesta nenästäni. Kantanut kauppakassit, ymmärtänyt hidasteluani ja ennen kaikkea tukenut minua ihanasti ja urheasti koko raskauden. Ja vielä ehkä synnytyksenkin.

Jos joku tarvitsee juhlia, on se ehdottomasti mieheni.