Tietäisittepä vaan!

Voi surkujen surku, voimahalien määryyttä ja panikointia. Tein sen siis jälleen kerran, toistamiseen. Kolmatta kertaa en aiheistani enää avaudu. Kerroin tilanteestani odottajien keskustelupalstalla. Kysymyksiä kuten, onko sairaalakassi valmis? Paljonko on matkaa synnytyssairaalaan? Kehotuksia kuten, Menet sitten heti sairaalaan kun alkaa supistelemaan. Ja kohta sä kyllä synnytät, viestit tulivat kevättulvan tavoin keskusteluun. Vierivät ylitseni ja lähes kaikki pahoittelivat tilannettani. 

Aloin todellakin miettimään olenko sittenkään hyvä äiti, ja jos avaudun liikaa onko minulla lastensuojeluilmoitus jo vierimässä kun lähden synnyttämään? 

Tuolla kohdunkaulalla en kyllä tekisi mitään! Niin, mutta tietäisittepä vain miten minä viimeviikkoni elin. Kävin joululahjaostoksilla, toki ihan kodin läheisyydessä. Pahoitteluni lahjan saajat!

Olen käynyt kodin ulkopuolella, viikkottaisella kauppareissulla. Johon kuului kaupassa käynti, vierailuja, kodin- elektroniikkaliikkeitä, sisustusputiikkeja, postissa käyntiä, joulutervehdysten vieminen työpaikalle ja ostoksia huonekaluliikkeessä. Pakkohan se on, joulukin jo häämöttää.

Tietäisittepä myös sen kuinka viime yönä suunnittelin seuraavia viikkojani. Sitä kuinka viikon 38 jälkeen teen vuosisiivouksen. Käyn lenkillä kahdesti päivässä, ja kuinka annan mennä kun viimeistä päivää. Tekemättömyys, kiellot, kehotukset ja uhkailut ovat käyneet hermojeni päälle. Kun vihdoin ” otolliset” viikot koputtavat ovelle, nauran ja käkätän noitamaisen kylmästi ja annan palaa. Minua ei estä kukaan! 

Todellisuudessa uskon että jos edes viikolle 38 pääsen. Olen niin hidas, kömpelö ja kivulias että nauruni tilalla itken. Tai sitten opin vihdoinkin hidastamaan.