En voi nukkua ilman miestäni

Luoja. Jälleen se on iskenyt, vuosien jälkeen. 

Suhteemme alkuaikoina vietin paljon aikaa yksin mieheni asunnossa. Joskus istuin sohvalla ja katselin ympärilleni, mihinkään ei sopinut koskea. Olo oli kun hotellissa, mutta ajan kanssa paikasta tuli rakas. Rakas kotini. Olen kasvanut maalla joten jokainen kolahdus säikäytti. Jos oven takana kuului melua juoksin ovelle ja katsoin ovisilmästä olivatko ne varkaita. Ei, kerrostalossa asuu muitakin. 

Nukuin yöni yksin sohvalla valot päällä, ihan sitävarten jos joku murtautuisi sisään. Näkisin ja kuulisin sen heti! Nukuin yöt levottomasti, eikä aina tullut uni.

Keksin tavan tuntea turvallisuutta ja läheisyyttä. Idea on ehkä sairas, mutta kyllä lapsillakin on unikavereita, ja koirilla omistajilta tuoksuvia leluja. 

Puin tyynylle mieheni paidan, ja rutistin sitä kovasti kainalossani. Nukuin yöni hyvin, en pelännyt enää murtovarkaita ja ennen kaikkea tunsin yhteyden mieheen. Mieheen joka saattoi joskus olla jopa viikoin töissä yhteen putkeen. Joskus jopa pidempään.

Nyt kärsin vaivasta jälleen. En nuku silmäystäkään ellen tunne mieheni hajun, ihon lämmön, kuorsuksen tai unessa päästettyä murinaa ja puhetta. En ole nukkunut silmäystäkään, muutaman tunnin vietin mieheni kainalossa kunnes oli aika erkaatua. Jälleen hän lähti, eikä palaa kotiin kun huomenna aamulla.

Haluan nukkua, tarvitsen unta mutten saa sitä. Olen pukenut mieheni t-paidan tyynylle, nuuskin sitä päivää vanhaa paitaa ja kiitän syvästi siitä että mieheni ei ujostele hajuvesien käytössä. Yritän saada nukuttua edes kahta tuntia. Edes tunnin, sillä univelkaa alkaa olla jo melkoisesti takana.