Isän kosketus – isän poika?

Alussa odotan liikkeitä kun kuuta nousevaa, joskus itken hysteerisesti kun en ole mielestäni havainnut potkujasi yli kymmeneen tuntiin. Joskus silitän vatsaani keskellä sänkyä ja leikin nappaa varjoa kanssasi. Joskus säikähdän jämerää potkua kyljessä ja huudan. Mutta joskus olen väsynyt, vaan niin väsynyt etten jaksa leikkiä kanssasi leikkejä. Toivoisin sinun rauhoittuvan, siihen asti kunnes olen unessa.

Tiedän vauvani rytmin. Jumppaa tai reivejäkin muistuttava sessio alkaa noin yhdeltä yöllä ja loppuu noin neljän, puoli viiden aikaan. Aamulla ja aamupäivällä ollaan hissukseen. Pienokainen saa pyöriä mielestäni vapaasti, sillä vielä toistaiseksi on tilaa missä temmeltää. Tilanne muuttuu nopeasti eikä kahden viikon päästä enää jumpata vanhan mallin mukaisesti. 

Tiedän myös sen kummin päin vauva milloinkin on. Tiedän myös sen että paras asento on pää lantiossani, ja hieman viistosti oikealle. Joskus alas katsoessani huomaan vatsani pullahtavan reippaasti oikealle, ja oikeanpuoleinen majailu näkyy myös arpina vatsassani. 

Mutta ennen kaikkea tiedän mikä sinut saa rauhoittumaan. Syytä tähän en vielä varmuudella tiedä. Pelottaako, jännittääkö vai rauhoittaako isäsi kosketus. Liikkuminen ja potkiminen loppuu kun seinään. Tunnen kuinka vauva vaihtaa asentoa, mutta kaikki ylimääräinen potkiminen jää pois. Kun mies silittää kädellä vatsaa tunnen pienokaisen kiemurtelevan ja vaihtavan asentoa aivan kun kättä tai kosketusta seuraillen. 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *