Miksi ei aika kulje nopeammin?

Viime päivinä kaipuu tästä pienokaisesta on yhä voimistunut. Joka ilta kysyn samaa, miksi ei aika kulje nopeammin?
Tuttavani on saanut lapsen, ja olen siitä hyvin iloinen. Ja varmaan juuri siksi kaipaankin omaani niin paljon.

Varmaan synnyttäneet tietävät mitä tunnetta tarkoitan. Haaveilen niin kovasti siitä tunteesta kun saa pienen ensimmäistä kertaa rinnalleen, katseen kohtaavat ja kuuluu pientä ähinää ja pähinää. Pelkkä ajatuskin saa minut itkemään kun niagran vesiputous. Vaikka kaipaisin omaani hirveästi syliini en haluaisi hänet maailmaan vielä.

Jos vain voisin, pikakelaisin ajan tammikuun lopulle, ja odottaisin. Pientä ihmettäni maailmaan! 

Alkuraskaudessa moni kertoi ajan menevän kun siivillä kun niin sanotut kriittiset päivät olisivat ohitse. Itse väitän toista, aivan samalla tavalla se aika matelee silloinkin kun nyt. bw1-pic.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *