Samperi. Että kirpasi, tuijotin vaakaa suu auki, katselin lääkäriä, seinää, kattoa. Olisi rehellisesti tehnyt mieli huutaa voimasanoja oikein urakalla. Rouvalla lienee hiukan turvotusta alaraajoissa, oletteko kokeneet apua tukisukista?

Sitä häpeän määrää. Sanoinkuvaamaton tunne. Halusin hävitä syvimpään maanrakoon. Ja sen huomasi lääkärinikin.  Hän yritti lohduttaa minua tiedolla että olen raskaana, saan syystäkin painaa hieman normaalia enemmän. Hänen mielestäni painoni oli kehittynyt tasaisesti, jopa viikkoihin nähden olisin laihtunut kilolla taikka toisella. 

Tuolilla istuessani mietin, hemmetti. Olisinpa eilen paastonut hiukan. Enkä vetänyt ilta-yöpalaksi jälkiruokakulhollisen riisipuuroa. Ehkä voisin vähentää ateriakoot entistäkin pienemmiksi, kun en kuluta kaloreita enää edes työelämässäkään.

Rouva, ymmärrättehän että laihdutus ei kuulu raskauteen. Eikä vielä täysimetyksenkään aikana. Jos synnytyksen jälkeen syötte 1600-1800 Kcal, imetätte ja käytte lapsenne kanssa 4-5 kertaan viikossa jo puolentunnin vaunulenkeillä karistatte raskauskilojanne hyvällä viikkovauhdilla. Voitte keskustella aiheesta tarkemmin terveydenhoitajanne kanssa lapsen syntymän jälkeen. 

Ei teillä rouvalla liene mitään hätää. Jotkut naiset saattavat kerätä 15-25 peräti 30kg raskauden aikana. Eikö teille ole tärkeämpi ensin synnyttää terve poikalapsi ja sitten vasta murehtia raskauden tuomista lisäkiloista. Jos teillä hyvä tuuri käy, voikin olla ettette tuo kotiin mitään ylimääräistä. Muuta kun 3,4 kg pienen vauvan. Älkää huoliko rouva.

Vastasin hieman sarkastiseen sävyyn että kyllä rouva ymmärsi. Jälkeenpäin ihmettelin omaa käytöstäni. Lääkärinkö vika se on että olen raskaudessa haalinut kiloja turvotuksen, vauvan ja liikkumattomuuden seurauksena. Hyvää hyvyyttään hän yritti tsempata ja lohduttaa. Ainakin hän otti minut ihmisenä, ensisynnyttäjänä vastaan ja huomasi minussa mikä mieltäni painoi. 

Ne hormoonit.