Joko sinua jännittää ajatus synnytyksestä? Pelkäätkö?

En, en pelkää. Olen jo ajoissa miettinyt millaisen synnytyksen toivoisin, millaisia ajatuksia minulla on kivunlievitykseen. Suunnitelmia saa ja pitääkin olla, on vain muistettava etteivät suunnitelmat aina toteudu kuten oli ajatellut. 

Miksi pelkäisin, kun ympärillä on alansa ammattilaisia? Kätilöitä jotka ovat hoitaneet jo lukuisia synnytyksiä ennen minua. Miksi pelätä kipua, sillä onhan nainen synnyttänyt aikojen saatossa ilmankin kipulääkitystä. Miksi pelätä turhaan. Miksi maalata piruja seinille ja pakkosyöttää itselleen ajatuksia synnytyksen karmivista kivuista. 

Sain ohjeen, 3 lapsen äidiltä ja ajon noudattaa sitä. Hän toivoi minun ottavan synnytyksen vastaan sellaisena kun se on. Kivut ovat kovia mutta katoavat hetkessä kun lapsi tullut maailmaan. Nevot kuunnella itseään, omaa kehoaan eikä muitten. Sillä jos lähden synnyttämään sillä ajatuksella että haluan kivunlievitystä jo ovella, kuinka voin tietää millainen synnytys olisi ollut luonnollisesti? 

Jos äidille x oli synnytystapa x oikea ei se välttämättä ole minulle. Jos joku synnyttää kylkiasennossa niin ei se välttämättä ole minulle oikea. Synnytys on oiva mahdollisuus tottua ja tunnustella omaa vartaloaan. Mikä on minulle hyväksi. Sillä jos voimat jaksavat, miksi vaatia kivunlievitystä?

Minulle lämmin suihku on pelastus, selkäkipujen ja supistusten aikaan. Minä en halua lantiotani keinutella, vaan antaa sen mennä ohitse omaan tahtia. Toki on muistettava että kärsimäni supistukset ovat onneksi vielä lieviä, sillä synnytykseenkin on aikaa.  Ja synnytyssupistikset paljon voimakkaampia.

Oma suunnitelmani on seuraava, lämmin vesiallas avautumisvaiheessa, aqua-rakkulat, synnytys seisaaltaan jos vain voimat antavat myötä sekä ilokaasua supistusten aikana. Mieheni ottaisi kivunlievityksen kertaa kolme, mutta minä haluaisin synnyttää lapseni luonnollisesti. 

Luolanaisen voimilla, sisulla ja rakkaudella.

Sanotaan että äiti kantaa lastaan, ja luo näin siteen tulevaan lapseen. Isä seuraa hämmentyneenä vieressä, tumput suorina. Yhteistä molemmille on odotus, pitkä odotus.

Minulle yllätyksenä tulivat muuttuva keho, kipu ja särkytilat, hysteria ja pahan lietsominen, pelko. Jotenkin ulkopuolisena sitä uskottelee että raskaus olisi helppo homma. Mitä nyt vatsa kasvaa ja 10 kg lisäpainoa. Jatkuva pelko raskaudesta on tehnyt minusta osittain vainoharhaisen. Mitään ei haluaisi ostaa, ei vaunua, ei vaatteita eikä muutakaan tarviketta.

Olen kolme kertaa raskauden aikana ottanut vauvalaatikon esille, katsellut ostettuja vaatteita ja pussilakanoita. Samaan aikaan kanssa-sisaret ostavat K-Citymarketin mammuttimarkkinoilta vaippoja, vaippoja, vaippoja, talkkia, vauva öljyä, lisää vaippoja. Ja muutama on peräti halvalla napannut muutaman laatikon korviketta. Ihan vaan varmuudeksi. Jos tissit lähtevät viihteelle. Meillä minä olen se varovaisempi osapuoli, se joka haluaa jättää hintalaput ja muovit tuotteisiin kiinni. Siltä varalta jos jotakin tapahtuu, onhan ne silloin käyttämättömät. Lippuineen, lappuineen ja muovineen. 

Mieheni ei joko tiedä mahdollisista komplikaatioista, peloista ja vaaroista. Tai sitten hän ei vaan jaksa stressata tai pelätä. Hän on meistä se joka ensimmäisenä halusi avata rintapumppusetin, ottaa bodyt pakkauksesta ulos, tutkia ostettuja tarvikkeita ja ennen kaikkea. Leikata ja repiä muovit irti vaunuista. 

Minä olen pyytänyt lastensängyn säilytystä vanhemmillani, mieluiten pahvissa. Avataan sitten tammikuussa, tammikuussa satte toimittaa sängyn tänne. Ei se meille mahdu, turhaan vie tilaa makuhuoneessa. Vielä on aikaa. 

Todellisuudessa pelkään, enkä halua avata, käyttää tai koskea mihinkään. Minä tässä olen se joka seuraa tumput suorina kun mieheni nauttii odotuksesta.