Nyt alkoi (jatkuu) elämä!
Minun teki mieli hypätä lääkärin syliin, halata oikein pitkään ja hartaasti. Ehkä innostuksissani olisin vielä suudellut poskelle ja toivotellut hyvää joulua, ja sitä onnellista uutta vuotta. Tänään, alkoi elämä. Tai ainakin elämäni jatkuu siihen mihin se 3-4 viikkoa sitten jäi.
Poika on edelleen perätilassa, kohdunkaulan tilanne on entisensä mutta hälyytävää paniikkia ei ole kun pojalla tuota painoakin kiertynyt hienosti kahden viimeisen viikon aikana. Ja viikotkin ovat ihan hyvällä mallillaan. Eikä pitkää sairaalavisiittiä tarvitse murehtia, kotiin pääsisimme kaikki kolme jo melko helposti. Jos vauva päättäisikin tulla maailmaan odotettua aikaisemmin.
Lääkärin mielestä olen suoriutunut kehotuksesta (levosta) melko hyvin, sillä supisteluista huolimatta tilanne on entisensä. Toki hymyilin ja esitin maaneeni lähes kaksi viikkoa sängyssä. En minä kehdannut sanoa että perjantaisin meillä on ollut tapana käydä heti aamusta kaupassa, ja ollaan usein pyöritty ostoksilla aamusta puoleenpäivään asti. Ne ovat niitä pieniä salaisuuksia.
Sisätutkimusten takia, ja jatkuvan ronkkimisen jälkeen alkoi pieni tuhrutteluvuoto. Tiesin ja tunsin sen jo tutkimuspöydällä sillä koskaan, ei ole pumpulitikun pyörittäminen limakalvoilla tuntunut niin viiltävän kuivalta ja karhealta. Sormilla ronkkiminen sai myös aikaan supistuksia, ja olen niistä kärsinytkin illan aikana riittävästi. Ei edes supistelu saa hymyäni kasvoiltani katoamaan!
Vaikka sain luvan elää normaalisti, sain kehotuksen olla rauhallisesti tämän illan ja mahdollisesti vielä huomisenkin, jos tilanne niin vaatii. Mutta kyllä olo on iloisempi, rauhallisempi ja kevyempi tällaisten uutisten jälkeen. Sillä nyt ei tarvitse jatkuvasti huolehtia ja miettiä paljonko kaulaa on, ja laskea paljonko supistuksia on viikkojen aikana ollut.
Nyt voi vaan olla, nauttia ja odottaa.
I-H-A-N-A-A!