Raskausviikko 33

Ei alkanut parhaalla tavalla. Voisi yön viettää paremminkin kun wc pöntöllä istuessa. Ja vielä puolitoista tuntia, ilman puhelinta tai muuta kapinetta jolla mahdollisesti hakea apua. Olemme jopa vitsailleet Esperin palveluista ja hälytysrannekkeesta mutta eilen olisin mielelläni pyytänyt apua. Minulle olisi todella tehnyt terää lasillinen vettä ja kantoapua sänkyyn, puolentosta tunnin istumiseni jälkeen. Istahtaessa alas tunsin outoa vihlaisua selässä, mutta nykyisen vihlomisen perusteella en viitsinyt murehtia se kummemmin. Murehtiminen tuli kuvaan kun huomasin etten enää pääse liikkumaan.

Selkää vihlosi ja särki, enkä hallinnut toimintojani lainkaan. Yritin useaan otteeseen ylös, mutten kyennyt. Tunsin jokaisen raajan. Joten mistään vakavammasta ei ollut kyse. Puhelimen olin jättänyt makuhuoneeseen joten yritin tehdä olostani edes hieman mielyttävämmän. Kokeilin nukkumista istualtani, pää nojautuneena suihkuseinään mikä ei tuntunut hyvältä. Eikä pään nojaaminen lavuaarin reunaan. Pakko oli todeta että tässä sitä ollaan. 

Noin tuntia ennen mieheni saapumista kotiin yövuorosta yritin uudestaan. Pääsin kun pääsinkin ylös, kävelin eteenpäin nojautuneena takaisin makuhuoneeseen ja lähetin viestin. Suurempaa jumitusta ei ole tullut, mutta kipuja on ja saatan jumiutua aika ajoin. Ne toki hellittävät minuteissa ja saan selkäni suorstettua jälleen.

Kipu on siedettävä mutta ikävä. Makoilla pitäisi kohdukaulan lyhyyden vuoksi, mutta selkä kaipaisi ehdottomasti liikuntaa ja normaalia arkeen kuuluvaa hyötyliikuntaa. Vielä jos pari viikkoa jaksaisi noudattaa annettuja ohjeita.