ensi askeleita blogin tiellä..
Olen nyt notkunut yötä myöten useampanakin iltana vain blogeja lueskellen kun nukkumatti on ottanut lopputilin, ilmeisesti ylityökorvauksien puuttuessa.. Mielessäni on useammankin kerran käynyt ajatus että josko sitä itsekin saisi aikaiseksi kirjoittaa mietteitään ja fiiliksiään, ihan itseään varten. Reilu vuosi sitten aloitettu raksablogi kun on niin sitä itseään, siis raksaamista täynnä. Että jos sitä tekisi päiväkirjan itselleen, jota vois sitten palailla aina aika ajoin lukemaan, et mikäs se fiilis silloin olikaan..
Taustaa itsestäni ja blogin nimestä sen verran että odotuksesta onneen ei suinkaan ole pelkkää vauvan odotusta ja siitä koituvaa onnea, vaikka sitä yhtään vähättelemättä.. Monen vuoden pohjamutien ja vastoinkäymisten jälkeen, elämä on alkanut vihdoin näyttää sitä valoisaa ja upeaa puoltaan. Viimeinen neljä vuotta on ollut uuden elämän, hyväksytyksi tulemisen, rakastettuna olemisen ja kiitollisuuden opettelun aikaa. Ja kun vihdoin vuosien toiveiden, yrittämisen ja epätoivon jälkeen tulin vielä raskaaksi, ei voi pieni ihminen tajuta että joskus sitä vahingossa saa juurikin sitä mitä tilaa!! Ja hui, kun se onkin pelottavaa! Että mitäs nyt kun kohta kaikki mitä ikinä olen uskaltanut toivoa onkin tässä?!? Että nythän mulla onkin jotain mitä voin menettää! Ehkä kuitenkin taas otan rauhallisesti ja luotan vain siihen että tämä on nyt tässä, tämä onni ja tämä elämä ja WAU!! Se on mun onni ja elämä!
Raskausviikkoja on nyt 33+6 ja elämän suurin muutos odottaa ihan tuossa kulman takana.. Olen kahden kuukauden ajan joutunut/saanut olla sairaslomalla jatkuvien supisteluiden takia ja se on tehnyt pääkopalle hyvää. Olen saanut pikkuhiljaa tutustua itseeni ja sisälläni mönkivään (potkivaan ja hikkaavaan) tulokkaaseen. Tyttö vai poika, sitä se ei ole suostunu kertomaan, mutta eiköhän se selviä sitten synnärillä! Kovasti se tosin 4D ultrassa isältään näytti, että voi toista jos onkin tyttö, kun on niin isältänsä profiilin periny.. Tämä kuva rv20+5 eli hurjan kauan sitten otettu, mutta kuitenkin niin vasta!
Taitaa toukka siellä karjua, on niin suu suurella.
Sairasloma on tosiaan muuttanut pakon edessä.. Entisestä työnarkomaanista on kuoriutunut sohvaperuna, miten tämä on mahdollista? Mutta jos pelkkä sohvalta nouseminen aiheuttaa supisteluryöpyn, ei auta kuin pysähtyä ja toivoa että ne menee ohi. Ja nyt kun supistelut on jo hiukan rauhoittuneet, on vauva kääntynyt jotenkin makiasti niin että vasen nivunen ärtyy istumisesta. Toisinaan niin pahasti että itkua pitää vääntää kun asentoa vaihtaa.. Että eipä tässä paljoa viitsi touhuta, pakolliset vain, ja voi että on tuskaa hyväksyä se ettei VOI siivota ja järjestellä koko kämppää kerralla. Ruoanlaittokin on välillä ihan toivotonta, kun perunoita kuoriessa supistaa jos seisoo ja jos istuu niin pitää vaihtaa asentoa puolen minuutin välein, ettei tuota vihlovaa, h*lvetillistä kipua tulis. Että kun mä olen onnellinen tästä raskaudesta :D Olen mä kuitenkin, ihan oikeesti!
Niin, se piti vielä sanomani, että tuossa blogin kuvapalkissa komeilee meidän pikku hiljaa (välillä hermoja raastavan hitaasti) valmistuva talo..
*muokkaisin linkkiä jälkikäteen kun ei näköjään ensimäisellä yrittämällä ollut onnistunut