Elämää kesän jälkeen

Kesä oli pitkä ja raskas. Hengissä selvittiin kuitenkin ja nyt alkaa taas olemaan eloa tässä mamissa.

Ukko on jo 8kk, joten kaksi kuukautta on mennyt hurahtaen ohi, kirjoittamatta lausettakaan. Tuo ensimäinen lause selittänee tarpeeksi. Olen heilunut masennuksen rajamailla koko kesän. Välillä rypenyt oikein kunnolla suossa ja välillä pinnistellyt jonkinlaista elämää itseeni. Nyt kun ihanat viileät aamut ja illat ovat täällä, jaksan taas hengittää ja pikku hiljaa taas nauttia elämästä. Vaikka päivisin on vielä lämmin, tuuli on kuitenkin muuttunut jo raikkaaksi. Ehkei tarvi sen tarkemmin kertoa etten tykkää pahemmin helteistä. Ja siihen päälle raskauspahoinvointi, niin UGH siinäpä se kesä sitten menikin. 

Kirjoittelin täällä että vähän innostuttiin ja ehkäisy unohtui.. Noh, muutama viikko sen jälkeen tein testin ja sepä näyttikin kahta viivaa. Alkuun se oli aikamoinen shokki. Mutta onnellisia ollaan pikkuisesta, joka nyt on jo rv 17+6.. En olisi ikinä uskonut tulevani näin herkästi raskaaksi kun ensimäinen raskautuminen kesti niin kauan. Laskettu aika tälle uudelle tulokkaalle sattuu ihanasti ytävänpäivälle 14.2. <3 Ukko siis juuri ehtii täyttää vuoden ennen kuin uusi tulokas putkahtaa maailmaan. Ja nyt olen laittanut kaikki toivoni, uskoni ja voimani siihen ajatukseen, että päästäisiin muuttamaan ennen kuin pikkuinen syntyy. En haluaisi enää olla yh kun lapsia on kaksi. Varsinkaan kun se ei ole kummankaan meidän tahtotila. Eero haluaisi myös viettää enemmän aikaa meidän kanssa ja nauttia lapsista kun ne ovat pieniä. Niin paljon menee häneltä ohi Ukonkin kasvusta kun näkee vain hetken päivässä.

 

Ukosta on kasvanut melkoinen jässikkä. Viime viikolla 8kk nauvolassa pituutta oli 70,5cm ja painoa 10,3kg. On siinä kanniskelemista! Ryömimään opittiin kunnolla reilu viikko sitten, peruutellessa meni pitkät pätkät ensin. Nyt kiidetään huoneesta toiseen etsimässä pistorasioita ja johtoja! 

 

Muutaman kuvankin laitan teidän iloksi, niitä tulee kyllä räpsittyä mutta koska meidän asunto on aika hämärä ja kännykkä on mitä on niin ei ole kauheasti julkaisukelpoista materiaalia..

Eilen tutustuttiin imuriin lähemmin, se kun on ollut kauhean pelottava. Vieläkin se välillä aiheuttaa itkukohtauksia mutta nyt siihen uskalletaan jo koskea..

Uutena taitona on tullut karhukävelyasento:

Kohta kai sitten juostaan?? Imuri on näköjään oikein tässäkin kuvassa. Eilen oli siivouspäivä kun näitä räpsin. Tosin se imuri on tuossa lattialla vieläkin..

Koiramme Susan kanssa on alettu nyt tekemään myös lähempää tuttavuutta. Ukko kiljuu aina riemusta nähdessään Susan, koira kun on ulkona päivät. Syöttötuolissa istuessaan Ukko kuikuileekin takapihalle jos näkisi edes vilauksen Susasta. Ja jos Susa sattuu juuri silloin tulemaan takaovelle niin ensin kiljutaan ja sitten alkaa murina ja ärinä. Kauheasti on siis asioita koiruudelle kerrottavana :D

Tässä ensimäinen hetki kun Susa suostui olemaan Ukon tutkittavana. Ukko oli oikein varovainen ja kun Susa ei oikein reagoinut tassujen silittelyyn mitenkään, häipyi jätkä omille teilleen ja jätti Susan rauhaan.

Susa on onneksi luonteeltaan ihanan rauhallinen ja laiska, eikä turhia hötkyile. Sen kanssa on turvallisin mielin leikkinyt monet lapset. Jos siihen sattuu, tai sitä kyllästyttää, se häipyy paikalta vähin äänin. Tietenkin eläin on aina eläin eikä Susa ole koskaan vahtimatta lasten lähellä.

 

Talonrakennus edistyy pikku hiljaa edelleen. Nyt ollaan saatu uus putkari, jonka olis tarkotus alottaa tällä viikolla. Nyt on sitten vuororssa taistelu pankin kanssa. Väännetään kättä lisälainasta, eivät oikein osaa päättää siellä haluavatko lisää takaajia vai sittenkin reaalivakuutta. Hidastusta siis taas tiedossa, hommat kun ei etene tiettyä pistettä eteenpäin kun rahat loppuu. Jos nyt kuitenkin kävisi niin iloisesti että se rahoitusasia saataisiin kuntoon kuukauden sisällä niin olisi erittäin todennäköistä päästä muuttamaan ennen kuin pikkukakkonen syntyypi. Peukut ja varpaat siis pystyyn että hommat menis mallikkaasti. Ja vielä kun tämä asunto menis kaupaksi niin ei tarvis enää sitäkään murehtia. Se helpottaisi myös sitä rahoituksen saamista. 

 

Ehkä taas saisin itseni koneen äärelle useammin. Harmittaa hurjasti kun en saa kirjoitettua, jää paljon laittamatta ylös, eikä niitä pian enää muistakkaan. Ja pian kun tulee toinen vauva niin ei sitäkään vähää muista Ukon ensimäisistä hetkistä..