Pääsin eilen kotiin sairaalasta. Sisu jäi tehohoitoon lastenklinikalle. Sain sylitellä pientä eilen Kenguruhoidossa parin tunnin ajan ennen kuin lähdettiin kotiin.

Kotimatkalla iski tajuntaan mitä oikein on tapahtunut. Masussa ei myllerrä enää kukaan, mutta sylissäkään ei ole ketään. Ukkokin oli vielä hoidossa mummulassa. Ja palattiin tyhjään kotiin. Sekavat fiilikset, vaikka tiedän että Sisu on hyvässä hoidossa ja mitään isoa hätää ei ole. Mutta se että joutuu jättämään oman pikkuisensa sinne kaappiin toisten ihmisten hoiviin. Se sattuu kovaa.

Onneksi pieni aurinkomme Ukko tuli tänään kotiin meitä piristämään! Nyt odottelen että mieli ja keho laskeutuu myrskystä maan kamaralle ja elämä löytää uudet urat uuden tilanteen ympärille.

Päivä kerrallaan, onneksi enempää ei tarvi.

Meille syntyi eilen pieni poika. Haikaran lukihäiriöstä johtuen hän päätti ilmestyä päivän valoon 4.12 eikä laskettuna aikana 14.2 samat numerot toki. Sisuksi hänet nimesimme, sitä pieni mies nyt tarvii, sisua. Syntymäpaino Herralla oli 1620g joten nyt kasvetaan keskoskaapissa jokunen tovi ennen vauvavalvontaan saati kotiin pääsyä.

Että menipä elämän kuviot uusiksi kertarysäyksellä. Nyt yritetään tajuta että meillähän on nyt kaksi lasta, ja että toista ei saada kotiin vielä pitkään aikaan. Eli jos talonrakennus tarkoittaa että asutaan käytännössä kahdessa osoitteessa niin nyt rämähti. Kolmas osoite kaupan päälle.

Sisu voi olosuhteisiin nähden mainiosti ja Mamikin on suurinpiirtein yhtenä kappaleena.

Täytynee yrittää kuitenkin nukkua. Tai ainakin pumpata maitoa pikku miehelle.