Selvisinpäs

Vuosisadan pissatulehduksesta ja siinä sivussa Ukon kahden yön pakko yökyläilystä mummulassa (ekaa kertaa, IIIK)

Heräsin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kahden aikaan vessaan ja totesin että nyt ei ole kaikki kunnossa. Vanhana pissis kroonikkona osasin epäillä että tulehdus tekee tuloaan. Sulattelin pakkasesta puolukoita ja join puoli litraa vettä. Painelin takaisin sänkyyn, josta noin kahden minuutin päästä oli noustava kun olo alkoi olla epämiellyttävä. Ajattelin että majottaudun sohvalle loppuyöksi että Eero ja Ukko saavat nukkua. Olo paheni pahenemistaan. Aloin olla kuin synnyttämään lähdössä, selkää poltteli vasemmalta puolelta ja olo oli tukala. Hetken kävi jo mielessä, ettei kai tämä vaan ole sitä kun, supistelikin ikävästi. Pelko kouraisi ikävästi mahan pohjaa. Viikkoja ei kuitenkaan ole kuin 20, joten jos pikkuinen nyt päättäisi tulla päivän valoon, olisi aika epätodennäköistä että selviäisi.

Joskus kolmen jälkeen menin kuumaan suihkuun helpottaakseni oloani. Olo helpottui hetkeksi, mutta kun tulin pois sieltä tuskat alkoivat käydä sietämättömäksi. Ajattelin juoda lisää, tein itselleni mustaherukkamehua ja join sitä lasillisen. Kroppa oli kuitenkin päättänyt toisin. Siltä seisomalta kun sain mehun nieltyä, tajusin että se tulee samaa reittiä takaisin ja vauhdilla. Juoksin kylppäriin, mutten ehtinyt pöntölle asti, vaan oven avattuani mehut oli puolukoiden kera pitkin kylppäriä. Eero heräsi tähän episodiin ja kyseli mikä tapahtuu. Selitin missä mennään ja E ilmoitti että nyt lähdetään päivystykseen samantein. Itellä mielessä oli vähän aiemmin ollut että pitää varmaan soittaa taksi, mutta en pistänyt vastaan Eeron sanomisille. Herätettiin Ukko ja pakattiin itsemme autoon ja lähdettiin kohti sairaalaa. 

Matkalla yritin juoda vähän vettä, sillä seurauksella että oksensin tien penkassa. (Sulauduin varmaan hyvin joukkoon sunnuntaiaamuna klo 5..) Pääsin tiskille kymmenen yli 5 ja selitin oireeni. Tuossa vaiheessa olin niin kipeä että hikoilin ja vasen jalkani oli puutunut kovasta selkäkivusta johtuen. Ystävällinen hoitsu ilmoitti että pissatulehdukset hoidetaan kyllä tuolla terveyskeskuksen puolella (joka aukeaa klo8!!!!!!) Sain kuitenkin puhuttua hoitsun uskomaan, että nyt ei ole mikään perussetti menossa, kun kipu on niin mieletöntä. Antoi pari panadolia ja käski pissata purkkiin. Oli aika temppu saada mitään sinne aikaseksi, kun klo kahden jälkeen en ollut sanut mitään nestettä pysymään sisuksissa.

Meidät ohjattiin huoneeseen odottamaan labrahoitajaa ja lääkäriä. Odotellessa oksensin saamani lääkkeet ja veden.. Labraneiti tuli kärryinensä ja yritti ottaan ensin verta vasemmasta käsivarresta tulosetta, onneksi oikea käsi suostui paremmin yhteistyöhön ja sieltä irtosi tarvittava määrä verta näytteitä varten.

Seuraavaksi pääsinkin lääkärin käsittelyyn, hän tarkasti että vauvalla on kaikki hyvin ja luojan kiitos sillä saralla kaikki oli kunnossa! Pikkuinen polski kohdussa ja kohtu&kohdun kaula oli ok.

Kun pääsin takaisin odottelu huoneeseen, tuli hoitsu kertomaan että kyseessä on erittäin raju pissatulehdus. Leukkareita oli ollut pissanäytteessä 300. Sain samantein antibiootin ja lisää kipulääkkeitä. Sain myös matkaan toisen setin, jos sattuisi käymään niin että oksennan nekin. No, yllätys yllätys, puoli välissä matkaa kotiin, tuli nekin sitten pihalle.

Loppujen lopuksi, useamman kipulääke setin nieltyäni ja oksennettuani, alkoi olo rauhottumaan klo 11 aikaan. Sain jopa parikymmentä minuuttia nukahdettua silloin. Eero oli aamulla sairaalasta kotiuduttuamme hälyyttänyt äitinsä hakemaan Ukon hoiviinsa, että saisin rauhassa toipua. Mummu tulikin puoli kahdentoista aikoihin hakemaan Ukkoa. Eero oli sunnuntain mun kanssa kotona eikä lähtenyt raksalle hommiin. Onneksi, koko päivä meni jonkinmoisessa horkassa. Aamuinen kipushow vei totaalisesti mehut. Täytyy sanoa että, jos synnytystä ei lasketa, en ole ikinä ollut niin kipeä mitä olin sunnuntaina.

Maanantaina päivä meni ihan hyvin, mutta illalla kuuden aikoihin kivut yhtäkkiä palasivat. Eivät onneksi yhtä pahoina kuin sunnuntaina, mutta olin kuitenkin niin kipeä etten voinut olla pakoillani. Otin särkylääkettä ja soitin päivystykseen. Ja voi luoja, sanon minä. Tää meidän systeemi täällä on ihan perseestä. Soitin, ajattelematta sen enempää, terveyskeskus päivystykseen (joka on siis samassa rakennuksessa kuin se sairaalan päivystys mutta viereinen ovi..) ja kerroin asiani. Linjan päässä oli hetken hiljaista ja sitten ystävällinen miesääni ilmoitti, ettei sinusta ole täällä mitään merkintää koneella, et siis ole voinut käydä täällä. WTF?? Kerroin ajan ja paikan missä olin ollut ja puhelimessa ollut henkilö kääntyi toisen hoitajan puoleen, joka sitten ottikin puhelimen, ja kertoi minun soittaneen väärään numeroon. Koska olin käynyt sairaalan puolella, täytyisi minun soittaa sairaalan puolelle. Antoi sentään numeron.

No, soitin sitten sinne sairaalan puolelle. Jälleen äänessä ystävällinen mies (eri mies sentään). Toistin asiani hänelle ja hän alkoi kaivella tietojani koneelta. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän toteaa, -tietosi kyllä näkyy täällä, mutta ne ovat lukittu joten en pääse niitä avaamaan. (???!? mahtavaa toimintaa! Onneksi en ollut tekemässä kuolemaa tai vakavammin sairas) Otti sitten puhelinnumeroni ja lupasi soittaa takaisinpäin. 

Ja soittikin sitten hetken päästä, keskusteltuaan lääkärin kanssa. Sanoi, että aamulla pitäisi mennä labraan antamaan kontrollinäyte. Kysyin, hoitavatko he lähetteen labraan ja hän vastasi että riittää kun soitan sinne aamulla ja kerron saman tarinan. Olin tässä vaiheessa sen verran kipeä etteivät hälytyskellot soineet.Onneksi särkylääke alkoi jossain vaiheessa auttaa ja kivut asettuivat. Kerkesin kuitenkin hälyttää Eeron töistä kotiin, jos olisi tarvinnut sairaalaan lähteä.

Aamulla sitten puhelin kauniiseen käteen, ja soittamaan labraan. Ja eihän ne siellä mitään lähetteitä tee! Onneksi aivot toimi sen verran että soitin sitten neuvolaan ja pyysin niitä kirjoittamaan sen lähetteen, sitä kautta se hoituikin helposti. En todellakaan edes yrittänyt soittaa sinne sairaalaan uudestaan. Kävin antamassa näytteen ja sain pikatestin tulokset iltapäivällä. Leukkari määrät olivat laskeneet lähes normaali tasolle eli antibiootit olivat purreet. Maanantainen kipukohtaus oli siis mitä ilmeisemmin joku viimeinen puraisu taudilta..

 

Hiljaiseksi vetää tämä terveydenhuollon taso. Normaalisti käyn vain yksityisellä puolella (kiitos erittäin kattavan sairaskuluvakuutuksen) juurikin tämän ihme tohlauksen takia, mutta mehiläisessä ei valitettavasti ole yöpäivystystä. Potilaan pitää itse olla todella kuusalla siitä missä mennään. Ja osata vaatia hoitoa. Olin ensimäistä kertaa yöpäivystyksessä täällä päin Suomea, olen asunut pian 12vuotta täällä. Siltikään eivät meinanneet ottaa todesta. En tiedä tekeekö tämä raskaus, sen että luulevat mun olevan ylihysteerinen, vai mikä tässä mättää. Mutta eipä tuo jälkihoito kauheasti tilanteeseen lohtua tuonut..

 

Ja tämän kaiken sairastelun päälle, Ukko oli siis 2 yötä, KAKSI kokonaista yötä pois kotoa. Ensimmäistä kertaa! Kyllä oli tyhjää ja kummallista, vaikka olinkin kipeä, enkä olisi mitenkään pystynyt hoitamaan Ukkoa, niin oli se outoa kun pikku mies ei herättänyt montaa kertaa yössä. Tai ryöminyt menemään ympäri huushollia roskia syöden. Oi että kun oli ihanaa saada lapsi kotiin eilen <3

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ukko nukkua pussuttaa pinniksessään makkarissa ja ite alan olemaan terveiden kirjoissa.

Oih, melkein jäi kertomatta!! Ukko nousi tänään kylvyssä ekaa kertaa omin avuin seisomaan! <3 IIK! Kohta se juoksee!!