Vauva-arjen opettelua
Reilu viikko on nyt vierähtänyt siitä kun pikku-ukko päätti näyttää kasvonsa. Ensimäiset kolme päivää elimme perhehuonekuplassa sairaalassa ja vain Vaari pääsi katsomaan meitä ja ensimäistä lapsenlastaan. Mamia kun vähän väsytti kahden vuorokauden valvominen ja 23tunnin synnytys (josta enemmän myöhemmin)..
Kotiin päästiin viime maanantaina mutta ravattiinkin sitten verikokeissa ti,ke ja vielä torstainakin kun poika otti ja muuttui ihan keltaiseksi. Bilirubiiniarvot nousi lähelle kolmeasataa mutta valohoidolta säästyttiin ja torstaina arvot lähtikin sitten laskuun niin ei enää tarvinnut mennä kontrolleihin. Siihen sitten vielä perjantain neuvola päälle niin ei tarvinnut miettiä väsyttääkö..
Vieraita kävi pitkin viikkoa isin puolen mummu, molemmat tädit, ja vaari avokkinsa kanssa sekä mun rakas ystävä Hanna perheineen. Ämmi (mun äiti) onkin sitten tulossa viikon päästä viikonloppuna, hän kun asustelee Rovaniemellä niin ei niin kovin helpolla saa itseään tänne etelään. Ja isosisko perheineen tulee kahden viikon päästä. Siinä onkin enemmän vieraita kuin viime vuonna yhteensä!
Ja tuo poika.. On se vain suloinen, ja kaunis! Mutta niinhän ne omat lapset on aina, maailman kauneimpia! Rauhallinen tapaus, vaikkakin tietää mitä tahtoo.. Yöllä valvotaan pari tuntia 3 ja 5 välillä ja päivällä nukutaan vielä kaikki syöttövälit, 2-3tuntia.
Imetyksen kanssa on itketty jo monet itkut, omistan erittäin herkät nännit ja voi ITKU kun se sattuu. Hammasta purren (ja välillä vähän omaa kättäkin) imetän aina kun vaan pystyn, välillä on pakko antaa nännien rauhottua ja antaa korviketta, tai omaa maitoa pullosta. Sitä kun riittää.. Hyvät geenit olen äitiltäni perinyt.. Maitoa riittäisi naapuriinkin asti.. Pari viimeistä päivää on ollu jo vähän helpompaa. Kait ne nännit pikku hiljaa turtuu. Ja imuotetta on tarkistanut neljä eri hoitajaa, joten siinä ei pitäisi olla vikaa. Yksi iso tekijä on kun joudun käyttämään rintakumia, nännini kun ovat niin surkean pienet ettei toukka saa niistä otetta. Mutta parempi kumin kanssa kuin ei ollenkaan.. Eiköstä vaan?
Tässä pikku-ukko esittelee ylpeänä Espanjan serkun tekemiä töppösiä. Meinaa olla haastetta oikean kokoisten vaatteitten kanssa, kun jätkä on niin pieni että hukkuu kaikkiin. Tuo kuvan body on yksi kolmesta jota voi kutsua sopivaksi. No, äkkiäpä se tuosta kasvaa.. Perjantain neuvolassa todettiin että syntymäpaino oli jo ylitetty, että saa nähdä millainen jättiläinen vielä hänestä kasvaa
Paljon käytetty Äitipää-termi on avautunut kummasti jo tämän ensimäisen viikon aikana. Kuten kirjoituksestakin ehkä huomaa, ei oikein onnistu ajatusten kasaus!
Nyt pitääkin alkaa suunnittelemaan kovaa vauhtia ystävänpäivän blogipostia-pakettia että varmasti ehtii perille..