Perhe- ja uraneuvontaa tänne, pliis!
Monesti sanotaan, että elämää on typerää suunnitella liikaa etukäteen eikä perheenperustamista voi tai kuulu aikatauluttaa. No, otan vapauden olla pikkuisen eri mieltä ja avaudun ongelmastani, vaikka se saattaakin monista kuulostaa ihan pöntöltä. Olen kuitenkin varma että en ole ihan yksin näiden mietintöjeni kanssa!
Se, että hankki ensimmäisen lapsen nuorena ja keskellä opiskeluja on osoittautunut tosi siistiksi jutuksi. Ainoa asia, joka aiheuttaa päänvaivaa on se, että koska sitten niitä pikkusisaruksia?!
Haaveilen aika isosta perheestä, J:llä on neljä nuorempaa sisarusta ja olen salaa kateellinen siitä. Pienestä pitäen olen ajatellut että isona haluan vähintäänkin kolme lasta. Toki koska olen vasta 24-vuotias, tässä on vielä hyvässä lykyssä yli 20 vuotta hedelmällistä aikaa tehdä jälkikasvua. Ongelma onkin lasten ikäeroissa. Jotenkin vierastan ajatusta, että sisaruksilla olisi yli viiden vuoden ikäero. Mieluiten haluaisin lapset parin kolmen vuoden välein, silloin heistä olisi ihan erilailla seuraa toisilleen, ja sitten viimeinenkin mukula lentäisi pesästä ennen kuin itse täytän 50, muahahaa!
Oon nyt luonut päässäni kolme skenaariota:
1. Jos laittaisimme esimerkiksi jo ensi kesänä tuulemaan, lapsille tulisi kahden vuoden ikäero. Mutta siinä tapauksessa opiskeluni venyisivät taas ylimääräisellä vuodella. Ja ehkä tässä vaihtoehdossa eniten pelottaa muiden mielipiteet, vaikka eihän niiden tietenkään saisi antaa vaikuttaa. Mutta kun. Proffalta tuli jo aika paljon naljailua siitä kun viime keväänä kirjoitin HOPS-suunnitelmaani tälle syksylle ”ÄITIYSLOMA!!”. Samalla tyyppi painotti koko ajan sitä miten gradua pitäisi alkaa tehdä oikeastaan jo 3. opiskeluvuotena ja yliopisto saa sitä enemmän rahaa miten nopeammin me valmistutaan. Ja vaikka eihän se nyt sille proffalle kuulu, niin siltikään en haluaisi käydä keskustelua HOPS-suunnitelmasta, jossa lukisi ”ÄITIYSLOMA VOL. 2!!” Ehkä tähän pitäisi kysyä mielipidettä joltain toiselta vähemmän sovinistiselta opettajalta.. Paitsi että olisko aika noloa mennä avautumaan tällaisista ”ongelmista”? Toisaalta psykologejahan ne on, niiden tehtävä on olla empaattinen ja ymmärtää. Ja sitäpaitsi tää on muodostunut mulle ihan oikeaksi ongelmaksi!
2. Opiskeluideni kannalta fiksuinta olisi nyt höyrytä maisterin paperit työharjoitteluineen kaikkineen siinä kolmessa vuodessa, ja alkaa sitten sopivasti vähän etukäteen yrittää toista lasta – ikäerokin olisi vielä ihan jees, nelisen vuotta – mutta olen kuullut vain niiin paljon pelottelua siitä mitä käy jos jää äitiyslomalle heti opiskeluiden jälkeen ennen kuin on ollut yhtään työelämässä. Siinä saattaa kuulkaas jäädä sellaiseen ihme tyhjiöön: ei pääse enää takaisin yliopistolle virkistämään muistia ja tekemään jotain järkevää, mutta ei myöskään pääse töihin koska työnantajat katsovat että ”toi on vaan hengaillut kotona lasten kanssa eikä sillä oo mitään työkokemusta ja opiskeluistakin on jo yli vuoden päivät, ei me kyllä sitä oteta”. En tiedä onko tällainen todellisuutta vai pelkästään katkerien vauva.fi:läisten huutelua. Ja pitää ottaa myös huomioon alakohtaisuus: onnekseni psykologeilla pitäisi töitä riittää eli ehkä ne väliinputoajatkin saavat aina jostain töitä.
3. Jos olisin tunnollinen opiskelija ja työntekijä, opiskelisin nyt tarvittavat kolme vuotta, menisin työharjoitteluun, työharjoittelusta ehkä saisin jonkun lyhkäisen äitiyslomasijaisuuden ja sitten voitaisiin alkaa yrittää toista lasta. Olisin valmis psykologi ja työkokemusta pohjalla, mikä helpottaisi työnsaantia äitiysloman jälkeen. Hyvässä lykyssä jos olisin opiskeluiden jälkeen pari kolme vuotta työelämässä, voisin jopa saada vakinaisen viran, jolloin ainakin työt ja talous olisi turvattu ennen kuin lapsia tulisi lisää. Mutta odottakaas kun lasken.. siihen saattaa hyvin mennä kuutisen vuotta, jolloin Pertsa olisi jo ekaluokkalainen. Ja sitten se, että voisin elää kuusi vuotta ilman hullua vauvakuumetta, jota vastaan ei vaan voi taistella.. se ei taida onnistua tässä todellisuudessa. Eli ehkä tää vaihtoehto jätetään suoralta kädeltä pois laskuista.
Haluaisinkin nyt kuulla teidän kokemuksia ja mietteitä näistä jutuista! Jos siellä ruudun toisella puolella on vanhempia ja viisaampia, jotka olette kenties jo tällaisia aikoja eläneet, kertokaa kokemuksianne! Erityisesti olisi kivaa kuulla, onko tuollainen väliinputoajinen tyhjiö ihan oikeasti olemassa siellä suuressa työelämässä? Ja entäs te muut opiskelijaäidit, oletteko miettineet tällaisia ollenkaan?