Instagram-vuosi

Helmikuussa ehdin laittaa edellistä kotiamme kuntoon vauvan tuloa varten.

Opiskeltiin ahkerasti: J teki lopputyötä, minä kandia sekä klinikkakurssia. Iltaisin olin ihan poikki ja päänsärkyinen, makoilin lähinnä sohvalla ja seurailin vauvan liikkeitä mahassa. Maaliskuussa yläkertaan muutti remuava ryhmärämä ja ajatus muutosta kypsyi parissa viikossa. Vähän jännitti lähteä muuttamaan viimeisellä raskauskolmanneksella mutta hyvin se kuitenkin sujui.

Huhtikuussa olin täynnä energiaa ja aloin odotella synnytystä. Uusi koti oli varsin ihana.

Huhtikuussa juhlittiin myös kihlajaisia.

Tämä kuva on otettu aamupalalta 18.5. eli kaksi päivää lasketun ajan jälkeen. Tästä tulee niiin elävästi mieleen ne viimeisten raskauspäivien fiilikset: mitä enemmän päiviä lasketusta ajasta kului, sitä kaukaisemmalta synnytys alkoi tuntua. Olin varma, että joudun käynnistykseen. Sunnuntaina kävimme kiipeilemässä Ruissalon kallioilla ja toivoin, että synnytys lähtisi seuraavana yönä käyntiin. Säännölliset supistukset alkoivat maanantai-illalla, synnytys alkoi todenteolla edetä vasta keskiviikkoaamuna oksitosiinin voimalla.

Pieni rakas syntyi aurinkoisena keskiviikkona keskipäivällä.

Toukokuun lopussa teimme ensimmäinen reissun isovanhempien luo.

Jostain syystä kesäkuulta on paljon kuvia nukkuvasta vauvasta, vaikka oikeasti muistan pikemminkin pää punaisena huutavan vauvan. Onneksi vatsavaivat sun muut alkoivat hellittää kesäkuun lopulla.

Heinäkuun puolessa välissä, kaatosateisena päivänä poikamme kastettiin. Kaikki jännittivät miten pikku kiljukaula jaksaa koko seremonian. Sankari kuitenkin nukahti kummisedän syliin heti kun mekko oli puettu ja ainakin äiti sai hetkellisen mielenrauhan.

Heinäkuussa matkustimme paljon autolla. Itsellä matkat menivät maitoa pumpatessa & juottaessa, ei ole muuten yhtään ikävä sitä alkuaikojen imetysrumbaa!

Kahden kuukauden iässä Pertsa oli todellinen ikiliikkuja.

Elokuussa lomailimme Pohjanmaalla.

Elokuun lopulla oli ihana tehdä vaunulenkkejä iltaisin.

Syyskuun alussa palasin hetkeksi yliopistolle – yhteen luentoon se sitten jäikin. Aion yrittää uudelleen parin viikon kuluttua.

Syyskuussa yritin myös lämmitellä Elixia-jäsenyyttä kuukausien tauon jälkeen. Aika nihkeää oli, kun kuitenkin aika jäätävä univaje painoi koko ajan.

Syyskuussa riitti kauniita, aurinkoisia päiviä.

Pieni matkustaja lokakuussa.

Lokakuun lopussa Pertsa löysi varpaat ja äiti ensimmäiset nököhampaat. Lokakuussa Pertsa jostain syystä myös nukkui tosi hyvin, ehkä siksi koska puhkeavat hampaat eivät vielä kauheasti vaivanneet eikä enää myöskään tarvinnut imettää ihan joka välissä.

Marraskuussa opittiin paljon uusia taitoja, mm. istumaan syöttötuolissa.

Vauvakerhossa käytiin joka maanantaiaamu ja sieltä onkin löytynyt ihan huippukavereita molemmille.

Yhtäkkiä Pertsa innostui pomppimaan kaikkien sylissä, joten päätimme hakea Prismasta hyppykiikun. Hyvä ostos oli!

Meikäläisen piti käydä ostamassa uudet rillit hävinneiden tilalle ja heti piti tietysti ottaa kuvia. Pertsa ihmetteli hetken että kukakohan toi nyt on.

Marraskuu jäi mieleen myöskin kurpitsakuukautena. En oo ikinä ennen edes syönyt kurpitsaa, nyt yhtäkkiä sain muutamaltakin eri taholta kurpitsoja ja niistä tuli kokattua ja leivottua vaikka mitä. Nam!

Joulukuussa hampaita oli jo ylhäälläkin. Pertsa myös sairasti ensimmäisen flunssan ja korvatulehduksen, joiden ansiosta yöt menivät ihan härdelliksi.

Vauvakerhossa oli valokuvaus ja tilasin paljon enemmän kuvia, kuin mihin olisi oikeasti ollut varaa. Mutkun olivat niin söpöjä!

Join kahvia koko ajan. Joulukuun alussa nukuttiin kahden tunnin pätkissä, joten olin muutamia viikkoja todellinen zombie.

Synttärilahjaksi sain liput Sami Hedbergin keikalle ja yhden hyvinnukutun yön ilman vauvaa.

Psykologi-lehti on paras tapa virkistää äitiaivoja.

Odotettiin joulua..

..ja käytiin tuhlaamassa viimeiset roposet joululahjaostoksilla.

Juuri ennen joulua juhlistimme J:n veteraani-isoisää, joka täytti 90-vuotta. Oli aika siistiä nähdä sotaveteraaneja, koska omassa lähipiirissäni ei veteraaneja ole. Nyt ymmärrän paremmin sen, miksi ihmiset jotka tuntevat veteraaneja, suhtautuvat heihin tosi paljon vakavammin ja kunnioittavammin kuin me muut. Unohdin järkkärini juhliin enkä siis saanut aattona kuvattua sillä – siitä syystä tällainen angstikuva kotimatkalta. :D

Ilopilleri, joka on vihdoin alkanut kasvattaa vähän tukkaa!

Vuoden viimeinen kuva uudenvuodenaatolta. Oon kuluneen vuoden aikana meikannut niin vähän, että heti kun sellainen ihme tapahtuu, niin pitää olla räpsimässä peilikuvia.

Ihanaa uuttavuotta kaikille lukijoille! <3