Kun Känkkäränkkä tulee iltaisin
Pertsa on ollut aina huono, tai siis hidas, nukahtamaan. Ihan vauvana nukutussessiot kestivät sen 1-4 tuntia ja harvassa olivat ne illat, kun tyyppi nukahti kiltisti tissille.
Joulun jälkeen jätettiin yömaidot pois ja siitä lähtien arvon vauva on ruvennut nukkumaan 20-06, vain satunnaisilla yöheräilyillä. Vaikka yöt menevätkin tosi hienosti, nukuttaminen tuntuu olevan aina ja ikuisesti samanlainen murheenkryyni.
Kun Pertsa oppi ryömimään ja nousemaan pystyyn, nukuttaessa pidin häntä jämäkästi paikallaan sängyssä joko selällään tai kyljellään. Aluksi tuntui vähän pahalta itkettää Pertsaa, mutta jos häntä ei tällä tavoin ”väkisin” rauhoittanut yöunille, päätöntä pyörimistä ja temppuilua saattoi kestää puolitoista tuntia. Jotenka ajattelin, että parempi itkettää 5 minuuttia pakottamalla rauhoittumaan kuin niin, että sitten toinen on tunnin jälkeen ihan yliväsynyt ja hysteerinen.
Viime viikolla aloimme kuitenkin J:n kanssa miettiä, että voisimme yrittää vierottaa Pertsan sängyssä annettavasta maitopullollisesta. Se on yhtäkkiä muodostunut tosi tärkeäksi ja kysymystä ”mennäänkö aa-aa?”seuraakin nykyään vaativa ”MAMMAA AMMAA MAMAMMAA”-huutelu. Samalla myös päätin, että nyt saa kiinnipitokin loppua, koska eihän sitä voisi kuitenkaan ikuisesti jatkaa, ja muutoinkin siitä oli tullut ihan liian stressaavaa tahtojen taistelua kaikille osapuolille.
Päätettiin aloittaa vierotus sillä, että annetaan muutaman illan ajan maito makuuhuoneen sohvalla istuma-asennossa ja sitten vasta laitetaan Pertsa omaan sänkyyn. Maito upposi hyvin ja laskin unisen pojan sänkyynsä – ja ding, villiviikari pisti kauheat tsembalot pystyyn pinnasängyssä. Huoh.
Koska unilaulut ovat muuttuneet täysin hyödyttömiksi nukahtamisen kannalta, päätin seuraavana iltana kokeilla iltasatua. Aloitin sadun lukemisen samalla kun juotin maitoa ja jatkoin sitä sitten, kun olin siirtänyt Pertsan sänkyyn. Istuin sängyn vieressä ja luin parisenkymmentä minuuttia, Pertsa siinä samalla pelleili ja töpötteli sänkyä ympäri aina välillä makoillen ja unipupun lappua tutkien. Sadun jälkeen yritin parhaani mukaan esittää nukkuvaa ja lopulta, ehkä noin puolen tunnin jälkeen, Pertsa vihdoin rauhoittui ja nukahti. Vaikka siinä kestikin taas aika kauan, niin tuntui se silti pieneltä voitolta: poika nukahti ihan itse ilman tappelua. Toivotaan että hyvä kehitys tästä jatkuisi!
On muuten ihanaa pitkästä aikaa lukea tarinaa ääneen. Aloitettiin Pikku Prinssillä.