Raskausviikko 23
Olin ihan häkeltynyt kun kävin viime viikolla takki päällä apteekissa ja apteekkari kysyi, että ”Onko nää sulle? Ootko jutellu hoitajan kanssa, että saatko raskaana ollessa näitä syödä?” Ihan rehellisesti mun eka ajatus oli että öh, miten sä tiiät että mä oon raskaana? 😀 No mut ihan kiva jos näytän oikeesti raskaanaolevalta enkä vaan tosi lihavalta lyllertäjältä!
Pahimmasta suosta on nyt ehkä noustu. Jäljellä on enää harmitus, yskä ja yskimisestä johtuva päänsärky. En oo voinut nukkua ollenkaan päiväunia, koska ärsyttävintä ikinä on se, kun on just nukahtamaisillaan, mutta havahtuukin tuhannetta kertaa yskimään ja kakomaan.
Pertsan tauti alkoi eilen ja valvottiinkin sitten kaikki enemmän tai vähemmän kiukkuisina puoli yhteentoista asti Muumeja katsellen. Tavallaan ihan kätevää, että sairastetaan kaikki näin limittäin. Teoriassahan se voisi tarkoittaa sitä, että se joka on jo parantunut, voisi hoivata niitä jotka on kipeinä. Tietenkään käytännössä asiat ei aina mene ihan niin kuin väsynyt äiti toivoisi, ja muun muassa tästä asiasta saatiin tänä aamuna maailmanlopun riita aikaiseksi.. Nyt vähän jännittää mennä kotiin työpäivän jälkeen.
Neuvolassa sentään oli kaikki hyvin ja meikäläinen jopa vähän itkeä tirautti, kun neuvolatäti alkoi kertoilla siitä, miten monilla voi olla tässä vaiheessa apea mieli ja kaipaisi ehkä lisää apua kumppanilta. Jep, niinpä. Laitoin ystävällenikin viestin, että nyt on kyllä aikoihin eletty kun minä itken vieraan ihmisen edessä! Viime kesänä en voinut kuvitellakaan, että olisin alkanut itkeä neuvolatädin nähden, vaikka Pertsa oli uuvuttava vauva ja minä kolmannen rintatulehduksen kourissa. Taas kerran hyvä osoitus siitä, että kannatti vaihtaa neuvolatätiä – on itsekin helpompi ottaa vähän erilainen rooli, kun saa aloittaa puhtaalta pöydältä. Olisi varmaan tosi vaikeaa kertoa huonoista tunteista, jos olisin vielä sen saman ihmisen kanssa, jonka kanssa pidin yllä täyttä kontrollia (ja vähän myös kulissia) yli kaksi vuotta.
Vauvelilla siis kuitenkin kaikki hyvin! Ainoastaan mun paino oli noussut vähän liikaa. En viitsinyt siinä ruveta selittelemään et no oikeestaan se edellinen paino oli kotona otettu aamupaino miinus 200 grammaa.. Sen kyllä sanoin, että mulla oli just alkuviikosta synttärit ja oon syönyt kolme päivää vaan kakkua, mikä voi näkyä ”lievänä” turvotuksena. Neuvolatäti kirjoitteli neuvolakorttiin ja hihkaisi yhtäkkiä: ”Eiku ai siis sulla oli omat synttärit, no niinpä olikin! No kyllä nyt omien synttäreiden kunniaksi saa kakkua syödä, älä sitä murehdi!” Yritän olla murehtimatta, ja ehkäpä nyt yritän päästä kaikista kouluterkkaritraumoista eroon ja käyn rehellisesti vaa’alla siellä neuvolassa, enkä ota kotona aamupainoa. Koska en nyt ihan usko, että mun paino on oikeasti noussut 500 g viikossa. 😀 Parin viikon sisään pitäisi mennä sokerirasitustestiin, sieltä sitten tietysti saa kuulla, jos onkin oikeasti huolta painonnousuun ja sokereihin liittyen.
Yritän nyt kuitenkin imeä itseeni positiivista raskaus- ja vauvaenergiaa toisten bloggaajien suloisista vauvakuvista. Lisäksi sain lähetteen fyssarille selän tukivyön sovitukseen, voi kunpa kunpa kunpa siitä olisi apua ja voisin taas ruveta lenkkeilemään!