Ehkä sadan vuoden päästä

..kaikilla aloilla ymmärretään isyysvapaiden merkitys perheelle. Äidille, jonka on pakko päästä yliopistolle jatkamaan opintoja. Vauvalle, jota ei todellakaan vielä 10 kuukauden ikäisenä päiväkotiin. Ja ennen kaikkea isälle itselleen, joka jää paitsi niin monesta ihanasta hetkestä jos ei ikinä saa hoitaa lastaan kotona.

Joo, onhan se kirjoitettuna lakiin, eikä periaatteessa tarvii kysyä työnantajalta lupaa. Mutta siinä tapauksessa kun on työpaikkansa kuopuksena (sekä iän että työsuhteen keston puolesta) äijäalalla ja esimies on työnarkomaani, jolla ei itsellään ole lapsia, niin se ei yhtäkkiä meekään ihan niin suoraviivaisesti. Ensin saa jännittää edes asian puheeksiottoa, sitten tullaan kotiin kertomaan että ”no jos mä oon puolet viikosta töissä ja sä puolet viikosta yliopistolla” kun työnantajalle ei sovi että pitäisi 7 viikkoa putkeen vaan se pitäisi jakaa pieniin murusiin. No eihän se tietenkään onnistu. ”Aijjaa.. no jos teijän iskä sit hoitais.” Ai, no, mutta kun sekin menee keväällä päivätöihin ja kun mä haluan että lapsen oma iskä hoitaa.

Oon niiin kiukkuinen ja pettynyt taas kerran. Joka kerta sparraan J:tä että ”nyt vaan sanot pitäväs sen loman ku se sulle kuuluu” ja joka kerta se tulee kotiin jonkun puolivillaisen kompromissiehdotuksen kanssa, kun ilmeisesti yhden työntekijän kuukauden poissaolon takia koko maailma saattaisi lakata pyörimästä.

Helvetin vanhat käppänät jotka ette ymmärrä, että isäkin voi ja isänkin pitää saada hoitaa omaa lastaan siinä missä äitikin. Onneksi lähdette pian eläkkeelle, ei tuu ikävä!