Ei tän pötsin kans enää niin vaan jumpatakaan
maha ennen ja jälkeen paksuksi pamahtamisen (rv 23)
Raskauden alussa uhosin käyväni kuntosalilla ja rauhallisissa jumpissa viimeiseen asti ja jäädyttää kuntosalijäsenyytenikin ehkä vasta kuukautta ennen laskettua aikaa. No, näköjään tällaisia päätöksiä ei tehdä ilman että kuunnellaan kasvavan vauvamahan mielipidettä asiaan.
Olin viime viikolla menossa aika rankan päivän jälkeen kevyeen kehonhuoltojumppaan ”rentoutumaan”. Hah! Tunti kului osaltani jotenkin näin:
”Ai tuntuupa ihanalta venyttää tänne sivulle.. au mikäköhän pistos se oli”
”Ei nää kyykyt nyt oikeen enää tunnu kivalta ku heti tulee vaan sellanen olo et pitäis päästä vessaan”
”Onks täällä aina ollu näin kova tahti? Kyllä mä oon ennen pysyny noitten mummujen mukana”
”Kyl mä nyt vielä voin tehdä lattialla näitä vatsalihaksia sen verran mitä pystyn, enhän mä nyt oo ku puolivälissä raskautta vasta.. aijaijai onkohan tää nyt sellanen harjotussupistus..”
”Auu hei oikeesti mitä jos mä en enää pääse tästä asennosta ylös”
Ja niin edelleen. :D Eli meikäläinen on siis selvästi niitä yksilöitä, jotka ei vaan pysty venymään ja vanumaan joka suuntaan kovalla tempolla ilman, että tuntuu tosi ikävältä vatsassa. Jouduin siis nielemään ylpeyteni ja nyt käyn rauhallisilla kävely- ja hiihtolenkeillä. Salijäsenyyttä en irtisano ihan vielä, koska siellä pystyn tekemään jalkoja ja ylävartaloa rauhalliseen tahtiin. Ja kiropraktikon ohjeita noudattaen teen kaiken nyt paljon pienemmillä painoilla kuin ennen raskautta, ettei selkä ala jumittaa.
Kai sinne mammajoogaan pitäis mennä, vaikka ajattelinkin aiemmin et enhän mä oo yhtään sellanen tyyppi. :D Eli oikeasti siinäkin käy varmaan ihan päinvastoin ja alan rakastaa joogaa.