Kestävyysurheilua

Olin henkisesti varautunut siihen, että raskausaika voi olla tosi rasittavaa ja siihenkin, että synnytys tulee varmasti olemaan elämäni rankin kokemus. Sen sijaan en ollut yhtään varautunut siihen, että sen rakkaan ja suloisen vauvan kanssa voisi olla elo näin kuormittavaa.

Alan epäillä että Pertsalla on koliikki, refluksitauti tai allergiaa, niin paljon poika itkee nykyään. Pariviikkoiseksi asti hän nukahti aina helposti rinnalle ja syliin eikä muutenkaan itkenyt mitenkään häiritsevän paljon. Nyt yhtäkkiä ollaan tilanteessa, jossa tyyppi itkee ja kitisee pitkin päivää ja varsinkin iltaisin nukuttaessa meno on ihan päätöntä. Eilen illalla huutoa ja hampaiden kiristystä kesti lähes neljä tuntia, mikä on jo ennätys. Aiemmin Pertsa on nukuttaessa itkenyt ehkä tunnin ajan ennen sammumista, mutta nyt mentiin jo ihan uusissa sfääreissä. Syli ei auta, tissi ei auta, tutti ei auta, yksinään makuuhuoneeseen jättäminen ei auta. Puoliltaöin Pertsa oli huutamisesta niin nälkäinen, että rauhottui rinnalle ja lopulta sain heijattua sen uneen vaunuissa. Siinä kyllä koeteltiin vanhempien hermoja ja korvia – itseasiassa kävinkin eilen lääkärillä särkevän korvan takia, ei kuulemma ollut tulehdusta, joten syytän särystä Pertsaa. 😀

Hämmentävää on se, että toisina päivinä tällaista ongelmaa ei ole vaan tyyppi hengailee ja nukahtaa aika kiltisti. Nukahtaminen tuntuu olevan vaikeaa myös siksi, että tyyppi taistelee itse unta vastaan: tillittää silmät suurina viimeiseen asti ja just kun äiti luulee että no nyt se nukahti, niin yhtäkkiä silmät räpsähtää auki ja ollaan taas niin pirteän oloisia (kunnes iskee uusi kiukku). Puuh.

Kai se on nyt äitin kokeiltava imetysdieettiä eli kahvi, maitotuotteet, kotimaiset viljat ja kananmunat pois. Iskee kyllä vähän tenkkapoo että mitä sitä söis, koska lähes kaikissa ruuissa joita normaalisti syön on jotain noista. Ja jos ei viikon, parin sisään helpota niin on meillä onneksi kattava vauvavakuutus, joten voidaan käydä Pertsan kanssa jollain hyvällä lastenlääkärillä.