Meillä on kotipäivissä sellainen aikaikkuna, joka aiheuttaa stressiä, itkua ja hampaiden kiristystä.
Se on se vajaan tunnin mittainen pätkä alkaen siitä, kun pikkuveli nukahtaa päikkäreilleen vaunuihin ja minä kiirehdin nukuttamaan isoveljeä omille päikkäreilleen, ja päättyen siihen kiekaisuun mikä vaunuista kuuluu vajaan tunnin päästä. Tämän aikaikkunan sisällä Pertsa pitäisi saada nukahtamaan, mikä ei nykyään enää tunnu onnistuvan ei sitten millään.
Pertsahan siis ei tunnetustikaan ole mikään maailman paras nukahtaja. Kun on saanut kohta 2,5 vuotta käydä enemmän tai vähemmän nukutustaisteluita, laskin, että se tekee yhteensä yli kahdeksansataa kertaa. Voitte ehkä uskoa, että kaikki kärsivällisyys sen asian suhteen on siis jo aikoja sitten imetty pois (isiltä sitä onneksi vielä löytyy, thänk gaad).
Viime talvena oli aikakausi ennen tahtoikää ja uutta perheenjäsentä, jolloin Pertsa osasi jäädä omaan huoneeseensa itsekseen nukahtamaan. Siitä hienosta ja arkea helpottavasta tavasta yritettiin pitää kynsin ja hampain kiinni, mutta kun pikkuveljen synnyttyä illat menivät siihen, että sai kaksi tuntia palauttaa yliväsynyttä itkumyttyä omaan sänkyynsä (”Se menee parissa päivässä ohi” – joopajoo), päätettiin helpottaa kaikkien elämää ja alkaa nukuttaa Pertsaa taas niin, että jompikumpi meistä makoilee meidän sängyllä kunnes Pertsa nukahtaa omaan sänkyynsä. Nyt hän on kesän aikana tottunut nukahtamaan aikuisen läsnäollessa tai mummuloissa aikuisen vieressä, joten eihän tästä tietystikään voi syyttää kuin itseään.
Ongelmaa ei olisi, jos Pertsa ehtisi nukahtaa sinä aikana, kun pikkuveli vetelee omansa vaunuissa. Mutta kun ei. Ei ole kyse siitä, etteikö Pertsaa väsyttäisi, vaan siitä, että sen aivot vaan tuntuu olevan jotenkin ihan ylivirittyneet.
Joidenkin lasten kanssa voi sentään ajatella että ”no nyt se on jo tosi väsynyt ja ollut menossa nukkumaan jo kolme varttia niin kyllä sen on kohta pakko nukahtaa”. No ei Pertsa. Jos tulee joku keskeytys nukahtamismeininkeihin (kuten yleensä aina tulee, kun pikkuveli ehtii herätä) niin sitten ikäänkuin se väsymysmittari samassa sekunnissa nollaantuu ja kaikki pitää aloittaa alusta. Ja taas menee toiset kolme varttia, että päästään samaan pisteeseen kuin äsken.
Tänään sain melkein Pertsan nukkumaan, mutta sitten: silitin selkää ja heilautin vahingossa paidan pesulappua niin, että se osui Pertsan selkään. Samalla sekunnilla, kun ajattelin että voi ei no niin, Pertsan puoliummessa olevat silmät rävähtää auki. ”Äiti ota lappu pois! Äiti mikä lappu? Mitä tässä lapussa lukee? Lapussa lukee kaakaakaa..” Ja kling-kling-kling mittariin kilahtaa välittömästi vähintään kymmenen minuuttia lisää hyvinkin virkeää ja höpötyksentäyteistä aikaa.
Jonka aikana viimeistään se pikkuveli alkaa vaunuissa itkeä.
Jolloin olemme pattitilanteessa 1) mennäkö hyssyttämään pikkuveljeä hetkeksi jos se nukkuisi vähän lisää ja Pertsa karkaa jatkuvasti sängystään eikä ainakaan nukahda vai 2) ottaa pikkuveli maidolle meidän sänkyyn ja käskeä Pertsan ruveta omalla puolellaan nukkumaan, jolloin Pertsa kiipeilee ja hyppii mun päällä eikä ainakaan nukahda ja mahdollisesti myös satuttaa pikkuveljeä – tai sitten tänään käyttöön otettu bonus-vaihtoehto, jossa äiti vajoaa täydelliseen epätoivoon, ärähtää lapsille jumalauta miksette te vaan voi olla normaaleja ja nukkua, lähtee vauva sylissä olkkariin itkemään ja toivoo voivansa karata ihan mihin vaan pois.
Johon Pertsa tietysti toteaa että ”nyt Pertsa voi leikkiä!” ja päiväunet on menetetty. Ehkä iäksi nyt, kun on ensimmäisen kerran antanut kokonaan periksi.
Kaipaisin todellakin sellaista supernannya meille toimimaan ulkoisina hermoina, jotka vaan venyisi ja venyisi ja venyisi.. Onneksi Turku päätti, ettei rajaa subjektiivista päivähoitoa, jolloin lapseni saa edes pari päivää viikossa olla minua pätevämpien ihmisten hoivissa. Phuuh.
PS. Onneksi en oo opiskelemassa opettajaksi, koska olisin just se opettaja, jonka takapenkin pahikset sais aina itkemään.
PPS. Asutaan ykköskerroksessa roskiskatoksen lähellä ja mä alan kohta heitellä kananmunilla ihmisiä, jotka menee keskellä päivää viemään kuukauden kaljapullot ja vanhat mikrot ja mitkälie roinansa ja, koska ”kukaan ei varmaan vielä kuullut että tuhtaan täällä roskiskatoksessa”, paiskaa vielä täysillä roskisten luukut kiinni. Eikö voitaisi julistaa klo 11-15 siestaksi, jolloin kaikkien pitäisi olla ihan erityisen hiljaa ja paikallaan, koska vauvat ja lapset nukkuu?
