Miten voin olla näin tyhmä.

Olen tänne kirjoittanutkin siitä, kun Pertsa oli reilu puolen vuoden ja sukulaisneuvolatäti kehotti aika tiukastikin pitämään unikoulun. Huudatin lasta yhden illan ja meno oli ihan hysteeristä. Jossain takaraivossa ehkä oli ajatus, että tää ei kyllä varmaan oo ihan normaalia, mutta silti neuvolatädin sanat kaikuivat päässä: ”Kaikki vanhemmat, jotka kestää sitä itkua kolme iltaa miettii, että miksen tehny tätä jo pari kuukautta aiemmin. Kyllähän se lapsikin ansaitsee kunnon yöunet niin että se osaa itse rauhottua ja nukahtaa omaan sänkyyn ja teidän yölliset lohdutukset vaan katkaisee sen unen.” Seuraavana päivänä itkuilu jatkui, mentiin lääkäriin ja kappas – korvatulehdus! Olin sitten tunnollisesti noudattanut hieman pelottavan sukulaistädin neuvoja sillä kustannuksella, että lapseni koki sen illan aikana varmaan ihan hirveitä kauhunhetkiä yksin kivuissaan.

Päätin, etten enää ikinä kuuntele kenenkään nukutus- ja unikouluneuvoja ja alan luottaa enemmän vaistooni itkua kuunnellessa. No, vuosi siinä meni, mutta nyt surkea äiti mokasi taas.

Pertsalla oli viime viikon flunssa ja sitkeä silmätulehdus. Flunssa meni ohi, mutta silmät rähmivät vielä tiistaina, kun mentiin 1½v-neuvolakäynnille. Lääkäri kirjoitti uuden silmätippareseptin ja pyynnöstäni kurkkasi myös korvat, jotka hieman punoittivat. Kuulemma saattoi johtua itkemisestä tai sitten voi olla parin tunnin päästä korvatulehdus. Tämän jälkeen juteltiin siitä, että me saatiin lahjaksi lastensänky ja siirrettiin Pertsa nyt kesken flunssan siihen nukkumaan, mikä oli ehkä vähän ajattelematonta. Yöt ovat olleet levottomia ja itkuisia ja poika kapuaa sängystä pois joka kerta, kun havahtuu hereille. Neuvolatäti ja lääkäri painottivat, että ”sellaisia ne lapset on, että kipeinä sitten vähän itse päättävät missä milloinkin haluavat nukkua. Mutta kun teilläkin on ollut niin hienot nukkumisrutiinit, niin kyllä niistä pitäisi tiukasti pitää kiinni. Kun usein sitten tervehdyttyään lapset haluavat vielä jäädä siihen vanhemman viereen nukkumaan ja omassa sängyssä nukkuminen pitää opetella taas.”

No, supertunnollinen ja auktoriteetteja aina noudattava äiti kuulee sen tietysti näin: Älä nyt herranjumala ota sitä lasta viereen, eihän se sellainen ole oikein. Omassa sängyssä sen pitää nukkua ja nyt täytyy vaan itse pysyä tiukkana ja käydä se aina sinne taputtelemassa kun yöllä herää. Jos otan viereen, se ei enää ikinä palaa niihin hienoihin nukkumisrutiineihin, jotka meillä on jo monta kuukautta ollut.

Korvatulehduksesta puhuminen ja tuo vuoden takainen kauhukokemus painuivat unholaan, kun tämä äiti sitten uudella puhdilla nukuttaa lasta illalla sänkyyn. Yöllä poika herää ja äiti istuu tunnin vieressä ja laskee syliin pyrkivän pojan n. 50 kertaa takaisin sänkyyn. Sitten äiti väsyy ja käskee isän tilalleen, poika menee ihan hysteeriseksi ja itkee omituista, villin kuuloista itkuhuutoa kymmenisen minuuttia ennen kuin nukahtaa. Äiti ajattelee että noniin, tämä johtuu nyt kaikki varmasti siitä kun viime viikolla otin sen flunssaisena viereen nukkumaan, hemmetti sentään.

Seuraavan yön poika nukkuu rauhallisesti omassa sängyssä ja mietin, että onneksi pysyttiin edellisyönä tiukkana!

Sitten päiväkodista tulee viesti, että silmä rähmii taas. Isä vie pojan lääkäriin, jotta saataisiin tujumpaa silmälääkettä ja kuinkas ollakaan: silmätulehduksen lisäksi korvatulehdus molemmissa korvissa. 

Olen itse töissä ja kun soitan kysyäkseni miten meni, mun läpi menee sellainen fyysinen pahoinvoinnin aalto ja kyyneleet nousee silmiin. Mietin sitä toissaöistä hirveän kuuloista itkua ja miltä lapsesta on mahtanut tuntua, jos korvia on kovasti särkenyt eikä äiti ota syliin ja menee vaan pois. 

Tää on jo tosi huonoa tuuria, että aina sattumalta korvatulehdus on iskenyt silloin kun ollaan saatu nukutusneuvoja. Mutta on tää myös vähän omaa tyhmyyttä. Mitä ihmeen äitiylijumalaa yritän miellyttää sillä, että noudatan aina pilkuntarkasta neuvolan neuvoja enkä luota siihen, että tunnen oman lapseni parhaiten? Ihan kuin joku tarkkailisi jostain ylhäältä, että hoidanko lastani nyt niiden yleisten annettujen ohjeiden mukaan ja jos en, joudun johonkin tuomiolle tai vähintäänkin pilaan koko meidän arjen. 

No jospa tän kerran jälkeen olisin oikeasti viisaampi. Enkä kyllä enää ikinä kuuntele niitä ”lapsi kiusallaan tekee nukkumistilanteista hankalia” -puheita.