”No mitkäs ne henkilökohtaiset syyt sitten ovat? Jahas. No.. katsotaan. Tämä ei kyllä ole mikään yleinen käytäntö ja se voi olla aika hankalaa kun meillä on muutenkin näitä muutoksia täällä meneillään. Tokihan se olisi ensisijaista että asiakkaan on neuvolassa hyvä ja turvallinen käydä. Mutta täällä on kyllä kaikilla aika täyttä.”, sanoi tiukan kuuloinen sihteeritäti minulle puhelimessa, kun soitin ja kysyin, olisiko mahdollista vaihtaa neuvolan terveydenhoitajaa toiseen.

Olen jo aiemminkin täällä kirjoitellut meidän edellisestä terveydenhoitajasta. Osaa asiansa ja on ystävällinen, mutta silti on jotenkin ihan toisella aaltopituudella. Myönnän, että olen itse tosi varautunut aina asioidessani terveydenhuollossa, johtunee varmaan sellaisesti kyllä mä ite pärjään -asenteesta ja siitä, etten ollenkaan uskalla näyttää vieraille ihmisille, jos jokin on hullusti. Hyvä jos tutuillekaan. Lisäksi olen aika herkkä huomaamaan, jos toinen ei aidosti kuuntele. Siinä tulee heti sellainen vastareaktio, että mitäs siinä sitten kyselet jos ei oikeasti kiinnosta, ja alan käyttää sellaisia vastauksia, mitä oletan toisen haluavan kuulla. Myönnetään, tässä kaikessa olisi itselläkin ehkä vähän petraamista.

Raskausaikana neuvolakäynnit menivät ihan hyvin, mutta jo silloin huomasin, että tädillä on tapana puhua päälle ja sen sijaan, että hän olisi oikeasti vain vastannut kysymykseeni, sain asiasta kuin asiasta 5 minuutin luennon ”että kun näinhän se siis raskaana olevilla menee..”. Inhottavana koin myös sen, että minun kuulteni ihmeteltiin aina harjoittelijoiden kanssa korkeaa sf-mittaa, mutta asiasta ei ikinä puhuttu suoraan minulle. Vähemmästäkin siinä ensisynnyttäjä alkaa ajatella, että sieltä tulee vähintäänkin viisikiloinen möhkäle. Yritin muistaakseni kolmekin kertaa ottaa asiaa puheeksi terveydenhoitajan kanssa ja kertoa, että synnytys ihan oikeasti jännittää aika paljon, kun kaikki uumoilevat, että vauva on tosi iso. Sain joka ikinen kerta täysin identtisen vastauksen: ”Kyllä nekin äidit, jotka on synnyttäny pienen vauvan, sanoo että se on ahdasta. Aina se synnyttäminen on ahdasta.” No joo uskon kyllä, mutta entäs jos se vauva ihan oikeasti onkin jättiläismäinen, pakko siinä on joku ero olla pieniin vauvoihin?! Kolmannen kerran jälkeen päätin, että ihan sama, kai ne minut sieltä synnäriltä sitten jotenkin elävänä ulos hoitelee. Sen jälkeen vastasin aina kieltävästi kysymykseen ”oisko sulla nyt jotain asiaa mikä huolettaa?”.

Pertsan kanssa käydessä olen pettynyt siihen, että ei ikinä olla päästy kunnolla tutuiksi terkkarin kanssa. Aina vain tuntuu, kuin puhuisi terveydenhoitajien oppikirjan kanssa. Kerrankin oltiin jo viitisen minuuttia istuskeltu ja juteltu ja minä höpöttelin siinä samalla koko ajan Pertsalle ”kato pallo! Otatko pallon? Onpa hieno pallo! Punanen pallo”. Hetken päästä terkkari nostaa katseensa tietokoneesta ja alkaa puhua vauvan kehityksestä ja sanoo ”Vauvallehan pitää sitten puhua niin, että toistelee paljon sanoja, että hän oppii. Vaikka lukea jotain kuvakirjaa ja näyttää sieltä, tai sitten kun tavaroitakin katselee niin aina monta kertaa sanoa mikä se on.” Ööh? Ja sitten on se yksi legendaarinen kerta, kun Pertsa oli 5 kk ja kysyin, voiko avokadoa antaa. Terkkarin silmät rävähtivät auki: ”No mutta ethän sä nyt voi vaan kokonaista avokadoa syöttää vauvalle, tai siis että täytyyhän sen nyt syödä perunaakin, ei vain avokadoa.” Siis ja saanen tähän väliin huomauttaa, että itselläkin nämä jotkut jutut voisivat mennä läpi vähän paremmin, jos terkkari olisi joku vähän höpsö viisi-kuusikymppinen mamma, mutta kun kyseessä on kolmekymppinen nainen.

Nyt kun tulin uudelleen raskaaksi, aloin heti miettiä, saisikohan terkkaria vaihtaa. Jotenkin jo pelkkä ajatus uudesta kierroksesta tämän ihmisen kanssa tuntui sadan kilon lyijypainolta. Onnekseni sain kesällä ajan tuuraajalle, joka osoittautui juuri sellaiseksi ihanan neuvolatädin stereotyypiksi. Sopivan rempseä, iloinen, ei lasittunein katsein pidettyjä luentoja vaan ihan aitoa keskustelua. Käynnin päätteeksi keräsin kaiken rohkeuteni ja kysyin, saisiko henkilökohtaisten syiden takia vaihtaa terkkaria ja pienen pohdinnan jälkeen hän sanoi, että me voisimme sekä Pertsan että tämän toisen raskauden kanssa siirtyä hänelle. Osastosihteeriltä pitäisi tietysti vielä kysyä. Osastosihteeri melkein tyrmäsi toiveeni suorilta käsin, mutta lupasi vielä selvittää asiaa. Pelkäsin pahinta koko elokuun, mutta tänään sain kuulla, että ei siinä vaihdossa ollut ollut mitään ongelmaa! Suuuuri kivi vierähti sydämeltä.

Tässä oli taas hyvä opetus itselle, että myös kiusallisia asioita kannattaa ottaa puheeksi, vaikka kuinka jännittäisi. Ja joskus myös saa olla vaativa asiakas, varsinkin jos oma hyvinvointi siitä riippuu.