Onpas ollut kesä. Hyvän (ja kiireisen) kesän merkki on se, ettei tietokonetta jaksa avata, ei sitten millään. Laskutkin saa nykyään maksettua kännykällä, joten montakaan hyvää syytä koneella istumiselle ei jää.

Mutta nyt oli pakko! Nimittäin kotiuduimme justiin Ahvenanmaalta ja nyt pojat lähtivät kahdestaan Pohjanmaalle ja jättivät mut tänne! Siitä on tosi pitkä aika kun oon ollut yli vuorokauden erossa kummastakin, joten saatan nyt olla vähän säälittävä, mutta kieriskelen täällä ikävässäni jo tunnin yksinolon jälkeen. Siispä ajattelin ladata kesäkuvat koneelle ja päivitellä pitkästä aikaa tänne hiukan kuulumisia, nyt kun kerrankin on oikeesti aikaa.

Alkukesästä oli vielä viileää, mutta kävimme silti kavereiden kanssa sinnikkäästi Ruissalossa rannalla. Uimaan ei muistaakseni kukaan uskaltautunut, sen sijaan tarkkailimme ankkaperheen menoja (”Ne on hanhia, sä opetat Pertsaa ihan väärin!”) ja söimme ruhtinaalliset eväät (mansikoita, leivonnaisia, nektariineja, sushia, edelliseltä viikonlopulta ylijäänyt skumppa..). Tämä päivä jäi muuten mieleen myös sinä päivänä, jolloin automme hajosi ensimmäisen kerran ja 1 500 euroa meni sen siliän tien. Chi-ching! Autoillamme (jo 3. auto peräkkäin..) on tapana hajota aina kesäisin, luulenpa että täytyy ottaa tavaksi perustaa joku talven ajan pidettävä autorahasto kesän remppoja varten. Kyllä meinaan vähän verottaa tällaisen duunari-opiskelija-perheen lomakassaa tuollaiset pikkuviat..

Tässä välissä olimme olleet myös perjantain Ruississa, mutta siitä ei taida olla ollenkaan kuvia. Oli pakko päästä katsomaan David Guettaa ja olihan se aika hieno: jättimäiset bileet ja uusivuosi samassa paketissa. Harmitti vaan, kun musiikki oli niin ”dj:mäistä” eikä kovinkaan montaa radiohittiä kuultu kokonaisuudessaan. Hauskaa oli myös Tour de Ruissalo, varsinkin paluumatka. Sai kyllä laittaa kaikki pyöräilytaidot ja hoksottimet testiin, kun poljettiin pimeää, mutkaista ja mäkistä hiekkatietä peräkanaa noin 10 000:n muun kanssa. Matkaa kevensivät aina välillä kuuluvat ”Iäääääk!!” – SWUUSH – PAM – ”Voi vittu..” sekä aina niin reteät ja iloiset keskisuomalaiset miehet, jotka soittelivat huvikseen kilikelloa, lauleskelivat ja yrittivät pistää ylämäissä hyytyvään porukkaan vauhtia hienoilla tsemppihuudoilla.

Lauantaina suuntasimmekin sitten kohti Oripään maatalousmessuja (parisuhde ja kompromissit..), joissa ei allekirjoittaneelle ollut oikeastaan mitään muuta mielenkiintoista nähtävää kuin Pertsan ylenpalttinen ihmettely ja innostus koneiden vuoksi.

Ekat hellepäivät otettiin mummulassa vastaan uudessa uima-altaassa. Kivaa oli, vaikka kymmenen minuutin välein piti lähteä pihan poikki tarkistamaan, ovatko lehmät vielä navetassa tallessa.

Ollaan lötkötetty kotona aika paljon. Nyt kun oon itekin ollut aika paljon taas töissä, myymälässä jalkojen päällä, niin ei kyllä iltaisin meinaa enää voimat riittää mihinkään. Hyvä kun jaksaa kaukosäädintä nostaa! Ollaan me kuitenkin yritetty tehdä kesäjuttuja, laitettu mansikoita pakkaseen sekä uitu ja pyöräilty. Yksikin ilta lähdettiin ykskaks 8 kilometrin päähän uimarannalle fillareilla! Se olikin muuten aika jännittävä uimareissu, kun paikalle saapui yhtäkkiä paloautoja ja kaksi helikopteria kävi pörräämässä ihan rannan tuntumassa. Helikoptereista arvasi heti, että kyseessä on ihmisen pelastaminen vedestä, ja olikin ihan jäätävä tunne katsella kun joku mies päätään pidellen jutteli palopäällikön kanssa. Tietysti siinä lähtee oma mielikuvitus laukkaamaan ja ajattelee heti, että voieivoiei ton lapsi on hukkunut mä en voi kattoa tätä. Onneksi kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin ja kadoksissa ollut ihminen ilmeisesti löytyi, sillä helikopteri ei edes ehtinyt laskeutua ja paloautotkin lähtivät aika nopeasti takaisin. Huh!

Ennen Ahvenanmaan matkaa auto otti ja hajosi sitten ihan kunnolla. Olosuhteet olivat täydelliset: kaatosade, paluumatka Helsingistä, motarilla 120 km/h vauhtia.. Onneksi ei kuitenkaan tehnyt mitään äkkiäpysähdystä, vaan saimme sen kaikella tahdonvoimalla jaksamaan Muurlan lasin myymälän pihaan. Ei hassumpi paikka pitää sadetta ja odotella hinuria, mutta tämäkin tempaus kustansi rapiat 2000 euroa. Jos meidän toinen mummula ei olisi niin kaukana ja julkisten tavoittamattomissa, pakottaisin J:n luopumaan autosta. Kuinka moneksi vuodeksi ois tolla rahalla jo saanut bussikortit meille molemmille? (Laskin. Melkein neljäksi.)

Ahvenanmaasta voisin yrittää kirjoittaa ihan oman jutun sitten, kun saan kuvat J:n isän kamerasta. Oli kyllä hellettä lukuunottamatta ihana reissu! Just sopivan pituinen pätkä ja just sopivan kokoiseen paikkaan. Autolla ehti kahdessa päivässä kiertää saaren aika tehokkaasti läpi ja maisemat olivat tosi hienoja. Toki rannikkoseutulaisena saaristomaisemaan on tottunut, mutta silti fiilis oli saarella ihan erilainen. Ehkä ne oli ne punaiset tiet! <3

Nyt täytyy lähteä hakemaan kaupasta iltapalaa ja sitten lepuuttaa kehoa ja mieltä. Mun tukka ei ole tainnut olla puhdas eikä kuiva neljään päivään.. Sitten taidan vihdoinkin aloittaa Orange is the new blackin. Sitä ennen pitää kuitenkin vielä laittaa pesukone pyörimään, sillä tällä kertaa reissuun lähtiessä ei unohtunut roskis roskikseen vaan pesukoneeseen jotain sellaista, josta nyt leviää koko kämppään mädän kasvimaan lemua.. Aina yhtä jännittävää tulla matkalta kotiin, kun ei voi ikinä tietää mitä vastaan kävelee!