Arrivederci, amica!

Ystäväni lähti sunnuntaina puoleksi vuodeksi vaihtoon Italiaan. Kävimme viime viikolla hyvästelemässä lempikahvilamme Café Artin ja perjantaina vietimme läksiäisiä Party Aliaksen ja viinakaapintyhjennys-drinkkien kera. (”Hei huutakaa sit vaan heppiä kun tarviitte lasintäydennystä, käyn tekemässä lisää drinkkejä” ”Heppi!” Ehhehehee.) Ystäväni matkablogia Italiasta voi muuten seurata täällä.

DSC01125.JPG

Harjoiteltiin ruokakuvausta.
Myös viereisissä pöydissä kaikki laittoivat ensin annoksistaan kuvan Instagramiin.. 😀

Nyt vähän jänskättää, sillä varasin juuri passinhakuajat itselleni ja Pertsalle. Me lähdemme meinaan parin kuukauden päästä perässä! Kylläkin vain pitkälle viikonloppulomalle, sillä en pysty omista opiskeluistani joustamaan enempää. J on koko maaliskuun isyyslomalla ja matkasta tulee varmasti ihana päätös sille.

DSC01105.JPG

Pakko myöntää, että vähän jännittää pienen miehen kanssa lentäminen, varsinkin kun nyt tuntuu olevan koko ajan korvatulehduksia.. Menomatkalla joutuvat koko perheen hermot tulikokeeseen, kun matka kestää lentoineen ja vaihtoineen yli kahdeksan tuntia. Kannattaa olla tällainen tarjoushaukka ja kytätä niitä halvimpia ja epäkäytännöllisimpiä lentoja.. Mutta toivotaan, että kaikki menee kuitenkin ihan hyvin.

riina_ja_olavi.jpg

PS. Uutta myös arkirintamalla. Ostettiin tabletti, joka on osoittautunut melko mainioksi laitteeksi. Lisäksi Pertsa on oppinut vilkuttamaan, mikä on tietysti ihan överisöpöä ja nykyään aina huoneesta poistuttaessa huudellaan ”Miten Pertsa sanoo heiheeeei”! Kas näin:

DSC01128.JPG

PPS. Miksi tää kääntää pystyssä otetut kuvat kyljelleen?

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Voihan päiväunet

1521949_10152165963899933_592143527_n.jpg

”Hei älä viiti väittää et mun pitäis nukkuu päiväunet jos mä ite tiedän paremmin että mua EI väsytä.”

Viime päivät on menty sellaisilla 2 x 40 min tai 1 x 1,5 h päiväunilla. Ja taas kerran ihmettelen sitä, miten jotkut jutut voi vaan olla oman lapsen kanssa ihan hitsin vaikeita. Oon ollut lastenvahtina ja au pairina ja laittanut lapsia päiväunille satoja kertoja, enkä muista sen ikinä olleen ihan hirveän hankalaa. (Okei lapset ovat kyllä olleet vähän vanhempia) Mutta nyt Pertsan kanssa! Monesti kaverilla jo seisoo silmät päässä, mutta ei siltikään vaan malta nukkua. Välillä olen yrittänyt nukuttaa Pertsaa maidollakin, mutta sekään ei enää auta. Kun vatsa tulee täyteen, hän pyörähtää sekunnin sadasosassa vatsalleen ja lähtee lipettiin.

Tiesin kyllä että liikkeellelähtö mullistaa lapsen maailman, mutta en nyt ihan ajatellut että Pertsa siirtyisi parissa päivässä 10 tunnin yöunista ja kolmista päiväunista 8 tunnin yöuniin ja yksiin päiväuniin. Toivottavasti tämä nyt johtuu vain uutuudenviehätyksestä ja pian alkaisi taas uni maistua, koska ei pieni poika vielä ihan noin vähällä unella pärjää.

Eilen Pertsa esitteli uusia taitojaan, pyllistelyä pinnasängyn laitaa vasten! Illalla sängyn pohjaa piti heti laskea, sillä mielessä kummitteli vauvakerhokaverin tarina: ennen joulua hänen tyttönsä oppi eräänä päivänä nousemaan tukea vasten seisomaan, tämä tapahtui siis olohuoneessa vain kerran illan aikana. Hän laittoi tytön normaalisti pinnikseensä nukkumaan ja lähti pois soittamaan tytön isälle, kun makuuhuoneesta kuului tumpsahdus. Kaverilleni ei ollut tullut mieleen laskea pinnasängyn pohjaa, mutta tyttö olikin sitten unisena noussut pinnasänkyä vasten seisomaan ja tipahtanut laidan yli lattialle. Päivystysreissuhan siitä tuli, onneksi ei käynyt kuinkaan ja äiti oli järkyttyneempi kuin tyttö. Mutta kamalaa silti! Toivottavasti kovinkaan monen ei tarvitse kantapään kautta tällaista oppia, joten: muistakaa kaikki kanssaäidit laskea sitä pohjaa heti kun lapsi alkaa vähänkin näyttää merkkejä pystyyn nousemisesta! Pinnasänky on meinaan mitä oivallisin paikka harjoitella tätä taitoa, eivätkä ne pehmusteet toimi esteenä.

DSC00887.JPG

DSC00894.JPG

DSC00911.JPG

DSC00912.JPG

DSC00913.JPG

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe