Onni on hyvää kun on kyllä iloinen

Otsikko on J:n pikkusiskon esikouluaikoinaan kynäilemä aforismi, joka on J:n kotikotona jääkaapin ovessa. ”Kyllä iloinen” tarkoittaa siis pohjanmaan murteella tosi iloista.

Eilen oltiin katsomassa Sami Hedbergiä. Ei ehkä ollut ihan niiiin hyvä mitä odotin, mutta sai siellä silti nauraa leuat kipeinä. Ehkä parasta koko show’ssa oli kun Sami kysyi yleisöltä lemmikeistä ja jollain oli kissa nimeltä Smoothie, siitäkös riemu repesi. 😀 Keikan jälkeen mentiin J:n työkavereiden kanssa syömään ja sitten kotiin kahdestaan nukkumaan, koko yö ilman heräämisiä! Se on kyllä parasta mitä vauvan vanhemmat voi sängyssä tehdä.

Aamulla nukuin pitkään (eli yhdeksään) ennen kuin lähdin tänne vanhempieni luokse katsomaan miten pikku yökyläilijä pärjäilee enon kanssa. Matkalla hain pitkästä aikaa take away -kahvin ja odottelin bussia Kauppatorin laidalla. Siinä sitä sitten tuli mietittyä syntyjä syviä: miten paljon kauniimmilta kaikki kaupungit näyttävät aamuisin ja miten monta kertaa siinäkin paikalla on seisty –  sillä erotuksella, etten ole ikinä eläissäni ollut niin täynnä onnea kuin nykyään.

Onnellisuudestakin täytyy olla onnellinen, sillä se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Itselläni baby blues iski sen verran lujaa vasten kasvoja, että ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa pelkäsin ihan aidosti sitä, etten enää koskaan nauti elämästä saatika lapsestani. Myös J oli ihan pihalla, vältteli vauvanhoitoa ja hermostui huutavaan rääpäleeseen aina ihan liian nopeasti. Näin jälkikäteen ajateltuna se on ollut ehkä elämäni suurin pettymys: olisin halunnut elää vastasyntyneen kanssa ihanassa vaaleansinisessä vauvakuplassa – sen sijaan oloni oli todella turvaton, en kokenut saavani J:ltä tarpeeksi henkistä tukea ja hirmu itkuisen vauvan kanssa olo oli monena iltana sellainen, että olisi vain tehnyt mieli kaatua naama edellä asvalttiin (mahtava ilmaisu jonka opin eilen J:n kaverilta!). Sitten kun vauvan kanssa alkoi sujua hyvin, meille tuli yhtäkkiä ihan vastoin kaikkia odotuksiani ryppyjä rakkauteen. J:llä oli vaikeaa uudessa työpaikassa ja kaikki se vitutus purkautui kotona meikäläiseen. Itkut ja syvälliset keskustelut paransivat ilmapiiriä ehkä päiväksi. Onneksi tilanne muutamien viikkojen jälkeen laukesi, kun J:llä alkoi töissä helpottaa ja itse sanoin lopulta ihan vakavalla naamalla, että pitääkö ruveta etsimään mulle ja vauvalle yksiötä, jos tää nyt tällaiseksi muuttuu.

Nyt kun Pertsan syntymästä on kulunut kuusi kuukautta ja kaksi viikkoa, niin huomaan yhtäkkiä olevani ihan ällöttävän onnellinen kaikesta. Vihdoinkin me ollaan J:n kanssa samoilla raiteilla vauvanhoidon suhteen, imetys ei enää rassaa, vauva on tyytyväinen ja suloinen. Ja parasta on katsoa miten rakkaita isä ja vauva ovat toisilleen, vaikka alku olikin vähän kivikkoinen. Yksi hyvä osoitus siitä oli taas tällä viikolla se, kun kerhokuvat tulivat postissa. Laitoin J:lle kuvaviestin yhdestä mainiosta kuvasta. Kotiin tullessaan J halusi heti nähdä kuvan ja katseli sitä pitkään, herkistyi ja nauroi yhtä aikaa. Ja se on paljon se, tyypiltä jonka mielestä ainoat katselemisen arvoiset kuvat ovat kuvia traktoreista.

Mutta kattokaa ny, what’s not to love?

1476379_10152040948919557_1660764669_n.jpg

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Mieli

Kokeilussa 5/2-dieetti

Nyt riitti, nimittäin tää ällöttävä olo ja epätyytyväisyys itseen. Raskausaikana paino nousi n. 15 kiloa, jotka kaikki jäi laitokselle. Nyt niistä on kesän herkuttelujen + vähäisen unen + sohvaperunoitumisen + viime aikojen kostean juhlasuman + lähes joka iltaisen karkkimässytyksen tuloksena tullut takaisin piiikkusen liian monta. Eipä oo meikäläisellä ollut imetys ratkaisu kaikkiin paino-ongelmiin, niinku jotkut väittää. Ei ainakaan jos mättää 3000 kalorin edestä ruokaa päivässä… 😀

180620111722.jpg

V. 2011 nuorena ja pienikokoisena Provinssissa

5/2-dieetti on siis ymmärtääkseni brittiläisen Michael Mosleyn peruja (se ihana mies, joka on ollut monissa Prisma-dokkareissakin) ja dieetistä voi lukea lisää vaikkapa täältä: http://reseptitaivas.fi/blogi/2013/08/13/52-dieetti-tiputtaa-painoa-nopeasti (heh, tosi asiallinen lähde) Eli siis lyhyesti ideana on se, että 5 päivää viikosta syödään normaalisti ja 2 päivää paastotaan eli eletään 500 kalorilla.

Kuulin tästä dieetistä J:n kautta ennen kun bongasin sitä mistään naistenlehdistä. Sen työkaveri on parissa kuukaudessa laihduttanut yli kymmenen kiloa! Kyseessä on kyllä iso äijä, joka pärjää paastopäivät parilla maitorahkalla, mutta kuulosti silti aika hyvältä. Ja ehkä päällimmäisenä toiveena itsellä olisi se, että saisi taas ruokamäärät kuriin. Jos pari päivää viikossa pärjää tositosi vähällä, niin ehkäpä viitenä muuna päivänä normaalit ruokamäärät alkaisivat tuntua ihan riittäviltä eikä sitä ruokaa tarvitsisi mättää ihan tähän tyyliin mitä nyt. Ainakin näin tooooivon, monet kyllä sanoo että saattaa päinvastoin lipsahtaa ahmimiseksi..

310720112712.jpg

Ikinä ei oo ollut BMI alle 25, mutta enpä mä ihan hirveen lihavaltakaan oo näyttänyt

 

Ensimmäinen paastopäivä meni näin:

Oikeasti paastopäivinä saisi syödä vain 500 kalorin edestä, mutta huijaan pikkuisen koska kuitenkin osittaisimetän vielä enkä voi muutenkaan olla kuolemannälissäni vauvan kanssa. Aamulla tein ensin kaikki aamutoimet Pertsan kanssa ja venytin aamupalaa mahdollisimman pitkälle. Aamupalaksi kaurapuuroa ja raejuustoa. Aamupäivällä kävin jumpassa ja söin sen jälkeen banaanin. Iltapäivällä 2dl kikherneitä ja 200g parsakaalia. Lisäksi lohduttauduin ja täytin vatsaa öbaut pannullisella kahvia. Ja huijasin sen verran, että neuvolareissulle otin mukaan Lakrisalia…

Illaksi olin varannut Campbell’sin tomaattikeittoa ja ykkösviilin. No ei mennyt ihan kuin Strömsössä, olinkin vahingossa napannut kaupasta tomaattikeiton sijana kirkastettua lihalientä. 😀 Nälkä oli jo sen verran kova, että kirkastetut liemet lensivät hyvin äkkiä lavuaariin ja söin ensihätää Pertsan bataattisoseen jämät. Sitten oli vielä pakko tehdä ruisleipää viilin kaveriksi.

Pahinta koko jutussa on se, kun istahtaa sohvalle ja alkaa miettiä että siinä pitäisi muka jaksaa pari tuntia lekotella ilman tavallisia iltaherkkuja. Apua, ahdistus! Pakko saada ruokaa että tulee parempi mieli! Puuh. Nooo mutta herkuttelun sijaan meninkin tekemään itselleni kipollisen turkkilaista jugurttia, pähkinöitä ja taateleita. Askel parempaan suuntaan siis. Loppujen lopuksi päivän kalorit olivat n. 800.

Toinen paastopäivä:

Olin varannut toiseksi paastopäiväksi perjantain, jolloin ajoimme 300 kilometriä mummulaan. Paastopäiviksi on pakko olla paljon tekemistä, koska en pysty olemaan jääkaapin läheisyydessä nälkäisenä. Söin taas aamupalaksi puuroa & raejuustoa ja lounaaksi kurpitsasosekeittoa. Iltapäivällä mentiin moikkaamaan kaverin vauvaa ja siellä tarjottiin lakuja, joita ehdin syödä muutaman ennen kuin muistin että ainii, eihän mun pitäisi mitään syödä. Join kupin kahvia, eikä pullasta kieltäytyminen edes harmittanut.

Automatkaksi olin varannut mehukeittopurkin, jonka lipitin kokonaan. Siitä huolimatta kärvistelin nälkäisenä takapenkillä ja perillä oli ihanasti maha kipeänä, sen siitä saa kun vetää litran keinotekoisesti makeutettua litkua… Tähän asti paastopäivä oli mennyt ihan hyvin ja fiiliksetkin olivat paljon paremmat kuin ensimmäisenä päivänä. Perillä kuitenkin odotti nälkäinen porukka kebab-pitserian tilauslista kädessä. Itselläkin nälkä oli kova, joten voitte arvata, etten miettinyt kahta kertaa tilaanko kebabranskalaiset vai tyydynkö vaan nuuhkimaan toisten ruokia. Eli toinenkaan paastopäivä ei mennyt ohjekirjan mukaan, mutta laskeskelin että kokonaiskalorimääräksi jäi ehkä n. 1500 eli kuitenkin aika paljon vähemmän kuin normaalisti.

Seuraava paastopäivä olisikin sitten taas huomenna. Nyt puntaroin pitäisikö tänään syödä jääkaapista pitsan jämiä vai ottaa kevyempi linja nyt jo. Kuulostan omiin korviinikin ihan typerältä näiden joidenkin juttujen kanssa, mutta täällä on epätoivoinen nainen! Tiedän, että paastoamisessa on monia huonoja puolia ja jotta siitä saisi täyden hyödyn irti, pitäisi sitä noudattaa oikein ja syödä niinä päivinä vain terveellistä pöperöä. Päivän paastoaminen ja illalla 1000 kalorin rasvaisen aterian vetäminen on aika päätöntä. Mutta annan sen nyt itselleni anteeksi ja koska olen huomannut, että parin paastopäivän jälkeen ei muinakaan päivinä tee mieli jatkuvasti napostella jotain, aion nyt jatkaa tätä vielä ainakin viikon tai pari ja miettiä sitten taas eteenpäin.

Tavoitteena olisi päästä takaisin siihen omaan normaalipainoon, joka oli ennen raskautta, sekä saada ruokailut taas raiteilleen. Pitäisi myös yrittää jaksaa käydä vähän enemmän urheilemassa. Odotan vaan että saisi taas nukkua yössä enemmän kuin 7 tuntia pätkäunta, vois ehkä olla vähän enemmän energiaa liikkua.. Ja varmasti jos/kun keväällä pääsee taas palaamaan yliopistolle niin säännölliset ja terveelliset lounaat ja välipalat ovat suureksi avuksi. Mutta näillä mennään nyt ja päivittelen taas myöhemmin fiiliksiä!

maijan kamerasta 4162.jpg

Omat vanhat kuvat on parasta fitspiraatiota!

Suhteet Oma elämä Liikunta Terveys