Kun iskästä tuli vaari
Itselläni ei ole ikinä ollut sellaista lastenkirjojen ja telkkarimainosten ihanaa, harmaahapsista ja viisasta isoisää. Isoisiä kyllä on kaksin kappalein, mutta isäni isään ei olla yhteydessä, ja äidin isä on ollut omanlaisensa pappa: Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva ronski, tätä nykyä hieman alkoholiinmenevä äijänkäppänä. (kaikella rakkaudella!) Olen kuitenkin ollut onnekas tyttö, sillä minulla on maailman paras iskä.
Isin tyttö
On tosi ihanaa, että oma isäni on tässä neljän kuukauden aikana osoittautunut aikamoiseksi valioyksilöksi vaarin hommissa. Vaari taitaakin olla pikku-Pertsan ensimmäinen bestis. Jo sairaalassa Pertsa avasi silmänsä ja kuunteli kun vaari puhui, paria viikkoa myöhemmin vaari sai ensimmäisen oikean hymyn. Se oli myös vaari, joka sai Pertsan ensimmäistä kertaa nauramaan – niillä kahdella vaan jotenkin synkkaa. Yleinen vitsi on myös se, että vaari on vihdoin kohdannut vertaisensa: isäni on 195cm pitkä, eikä siis kovinkaan usein tapaa itseään pidempiä ihmisiä ja on seurassa kuin seurassa aina se ”big guy”. Hän oli jo syntyessään pitkä, 54cm. Mutta hahaa! Pertsapa oli syntyessään 56cm eli on hyvin mahdollista, että isäni on vihdoin kohdannut varteenotettavan vastustajan.
Vaarin poika
Kesällä iskä oli lomautettuna ja tällä hetkellä tekee viikonloppuhommia, joten me otetaan tietysti Pertsan kanssa kaikki ilo irti seurasta ja hengaillaan vanhempieni luona pari päivää viikossa. Kesällä isästäni oli korvaamaton apu, varsinkin silloin kun olin kuumeessa rintatulehdusten takia ja Pertsa oli piiiikkuruisen vaativa vastasyntynyt… Pertsan ollessa pieni vaari jaksoi aina nukuttaa tämän vaikka siihen kuului puolen tunnin huutosirkus. Nykyään Pertsa nukahtaa vaarin lauluun viidessä minuutissa – kukaan muu ei tässä onnistu.
Ja vaikka on selvää, kenelle vaarin sydän tällä hetkellä kuuluu, on hän silti tarvittaessa myös se iskä. Pertsa itki kaksiviikkoisena yhtenä iltana neljä tuntia putkeen ja minä hyssytin häntä yöhön asti. Huonosti nukutun yön jälkeen seuraava aamu alkoi taas kitinällä ja olin ihan tööttis. Ajattelin muina naisina soittaa isälleni että jos voitaisiin tulla heidän luokseen kyläilemään kun vähän väsyttää, mutta heti kun kuulin iskän äänen puhelimessa minulta pääsi ihan hillitön itku ja sain soperrettua että nyt on väsy eikä jaksais. Iskän ei tarvinnut muuta kuulla, hän sanoi painokkaasti ”voi kulta mä tiedän kyllä miltä toi tuntuu, tottakai te tuutte tänne” ja hurautti heti hakemaan meitä. Vaari on meille vähintään yhtä tärkeä kuin me hänelle. <3
