kuva

Muistan ikuisesti ensimmäisen avoimen yliopiston psykologian luennon: kurssilla oli mukana noin viisikymppinen mies, joka oli täysin pöyristynyt siitä, että psykologian opinnot ovatkin ennalta määrättyjen kirjojen lukemista ja esseiden kirjoittamista. Hän selitti pitkät pätkät oman tyttärensä mielenterveysongelmista ja sanoi, että on tullut opiskelemaan psykologiaa vain ja ainoastaan löytääkseen syyn tyttärensä ongelmille. Opettaja yritti kärsivällisesti selittää, että kokeneet terapeutitkaan eivät pysty löytämään yksiselitteisiä syitä ihmisten ongelmille, ja että täällä ei ole nyt ollenkaan tarkoitus opiskella omaa elämää vaan psykologiaa tieteenalana. Hienovaraisesti opettaja yritti vihjailla, että miehen tarkoitusperiin sopisi ehkä paremmin terapia kuin avoimen yliopiston luennot. Muistaakseni mies lähti pois kesken luennon, niin pettynyt hän oli siihen ettei kurssi voinutkaan tarjota vastauksia hänen ongelmiinsa.

Psykologia on tällä hetkellä huippusuosittu opiskeluala ja muutenkin trendikäs tiede. Ja tokihan ihmisten henkinen hyvinvointi puhututtaa nykyaikana ihan aiheesta, sehän on selvä. Kliininen psykologia eli mielenterveys ym. ovat kuitenkin vain pieni osa sitä kaikkea, mitä me psykanopiskelijat opiskellaan. Me ei todellakaan opiskella päivät pitkät jännittäviä psyykkisiä häiriöitä tai salaisia terapiamenetelmiä, niin kuin ainakin sukulaiseni tuntuvat ajattelevan. Meitä ei myöskään opeteta tarkkailemaan läheisiä ja miettimään mikä heissä on vikana (itseasiassa meitä opetetaan tekemään juuri päinvastoin, eli omia läheisiä ei ”psykologisoida”). Meistä suurimmasta osasta ei myöskään tule isona terapeutteja, joten emme hyödy siitä että ”sullahan on sitten paljon töitä kun on koko suku hoidettavana, heh”. Eikä omaa sukuaan tietenkään edes saisi hoitaa. Ainiin, ja multa ei tulevaisuudessa myöskään saa psyykenlääkkeitä, selvitetään sekin asia nyt tähän samaan syssyyn. 😀

Suuri osa opiskelusta tähän mennessä on ollut kognitiivisen psykologian, neuropsykologian ja tilastotieteen pänttäämistä (eli siis mitkä ovat aivot, miten ne toimii, miksi ne toimii niinku ne toimii, miten havaitseminen toimii, entä muisti, entä SPSS jne..) ja suoraan sanottuna se on välillä ihan uskomattoman vaikeaa, tylsää ja epäinspiroivaa. Myönnetään: en vielä kolmannenkaan opiskeluvuoden jälkeen muista ulkoa kaikkia aivojen tärkeimpien osien paikkoja tai tehtäviä. Ja jos mut nyt äitiysloman jälkeen istutettais suoraan tietokoneen eteen tekemään tilastolaskuja SPSS:llä niin en ehkä muistais edes yksinkertaisimpia tilastollisia testejä. Ai mitkä parametriset menetelmät..?

kuva

Mutta vaikka psykologian opiskelu ei oo käytännössä ollenkaan niin seksikästä kun monet kuvittelee, niin on siinä puolensa, jotka tekee siitä ihan huippu tieteenalan opiskella.

Tässä niistä 5 + 1 parasta:

1. Meidän laitos ja sen ihmiset.

Sanalla sanoen mahtavia. Oon aina ollut tosi hyvä koulussa, kirjoittanut pari ällää ja kuulostanut muutenkin paperilla (ja kai luonnossakin) niin hyvältä, että oon saanut lähes joka työhaastattelun jälkeen työtarjouksen. Fuksivuotena olinkin sitten ihan äimistynyt kun olin yhtäkkiä niin paljon itseäni paremmassa seurassa. Kun sisäänpääsyprosentti on sama kuin Teatterikorkeakoulussa, niin kai sen pitäisi olla aika itsestäänselvää, että silloin valitut opiskelijat ovat toinen toistaan fiksumpia ja filmaattisempia – silti se yllätti ja podin ensimmäisen vuoden aika jäätävää alemmuuskompleksia. Nyt oon viettäny niiden ihmisten kanssa kolme vuotta ja välillä luennoilla toisten esityksiä kuunnellessa meinaan pakahtua ylpeydestä: miten älykkäiden ja karismaattisten ja ihanien ihmisten kanssa saankaan opiskella! Tuntuu etuoikeutetulta. Ja lähes kaikki proffat ja opettaja menee tähän samaan kastiin.

2. Itsensä ylittäminen.

Oon aika ujo, en ollenkaan esiintyjätyyppiä koska jännitän esillä olemista. Jotkut meidän kursseista vaatii kuitenkin aikamoista heittäytymistä ja lähes joka kurssilla pitää pitää jonkinlainen esitelmä. Mukavuusalueelta on siis pitänyt hypätä ulos aika monta kertaa. Jänniä ja hienoja kokemuksia ovat olleet esimerkiksi esitelmänpito, jossa opettajat arvostelivat pelkästään esiintymistä, eivät niinkään esityksen sisältöä. Tuntui aika hurjalta saada palautetta omasta olemisestaan ja maneereistaan, hyödyllistä kuitenkin. Lisäksi erilaiset psykologi-asiakas-simulaatiot ovat vaatineet todellista pinnistelyä – vaikka tietää että tässä vaan harjotellaan kavereiden kesken niin on se silti aina aika vakavaa puuhaa. Erityisen ylpeä oon kuitenkin viime kevään asiakastyöskentelystä. Vaikka tavallaan kokee vielä olevansa se sama tyttö kuin 15-vuotiaana, niin on aika huimaa tajuta, että kyllä tässä on jotain tapahtunut kun istun testaamassa ja haastattelemassa asiakasta, pohdin tämän elämää ja ongelmia ja konsultoin puhelimessa ihan oikeita lääkäreitä, psykologeja ja psykiatreja. Siis minä, jota jännittää soittaa tavalliseen ajanvarauspalveluun!

3. Ammattikunta.

Tää menee vähän samaan kun toi ykkönen, mutta laajemmassa mittakaavassa. En kiellä, etteikö tuntuis pikkuriikkisen spesiaalilta kun luennolla käsitellään psykologisia testejä ja painotetaan sitä, että vain me saadaan käyttää niitä ja ne on suuri ammattisalaisuus. Ootteko muuten miettineet ikinä, että psykologia ei voi testata luotettavasti psykologisilla testeillä, koska se tietää mitä niissä tehtävissä pitää tehdä ja mitä ne mittaa?

4. Vierailut.

Oon päässyt käymään mm. kahdessa eri psykiatrisessa sairaalassa, erityislastenkodissa ja terapeutin vastaanotolla. Lisäksi minut on hypnotisoitu. Tosi tosi mielenkiintoista (no ei se hypnotisointi niinkään).

5. Mielenkiintoiset tutkimukset, keissit, tarinat ja opetukset.

Paljon asiaa menee luennoilla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta monia juttuja jää myös mieleen. Kuten esimerkiksi että samaa sukupuolta olevien parisuhteissa on esiintyy useammin ja raaempaa parisuhdeväkivaltaa kuin heterosuhteissa. Tai että suurinta osaa ihmisistä ei voi hypnotisoida, vaan hypnotisoitavana oleva ihminen luo itse itselleen sen tilan mihin ikinä sitten vajoaakaan. Mutta! On löydetty ihmisiä, jotka ovat todella hypnoosiherkkiä ja laboratoriossa tehtyjen tutkimusten valossa vajoavat sellaiseen ihan oikeaan telkkarista tuttuun hypnoosiin. Tällaiset ihmiset ovat kuitenkin hyvin harvassa.

+1. Ryhmädynamiikan intensiivikurssi eli senssis eli Turun psykan laitoksen kruununjalokivi.

Kurssi, jossa sulkeudutaan viideksi päiväksi pienryhmän kanssa patjoilla vuorattuun huoneeseen opiskelemaan ryhmädynamiikkaa mentaliteetilla tässä ja nyt. Kurssi on nimensä mukaisesti intensiivinen, henkisesti elämäni rankin kokemus heti synnytyksen+äitiyden alkumetrien jälkeen. Mutta myös niiin antoisa, koska jatkuva 100% läsnäolo ottaa mutta ennen kaikkea antaa. Yksi elämäni hauskimmista muistoista on se, kun kurssin päätyttyä vietettiin perinteisesti perjantai-ilta koko kurssin voimin eräässä pubissa ikään kuin debriefing-meiningeissä. Muiden asiakkaiden katseet on kyllä jääneet mieleen: näytettiin varmaan joltain uskonlahkolta, kun 30 kaikenikäistä ja -näköistä ihmistä höpöttää, huutaa, nauraa, itkee ja halailee toisiaan kiinnittämättä mitään huomiota ulkomaailmaan. Iha parast. <3