Velvollisuudet ohi – vauva sais nyt tulla!
Laskettu aika häämöttää jo! Huomenna alkaa viikonloppu ja paras tapa lopettaa viikonloppu olisi niin, että vauva on sylissä. Laskettu aika sattuu muuten olemaan Naistenpäivä, silloin saisi ihan varppina synnäriltä ruusun!
Sunnuntaista asti on iltaisin ja öisin supistellut välillä aika kipeästikin, ja maanantaina ehdinkin jo ihan oikeasti vähän innostua. Mutta ei, luultavasti supistelut johtuu taas vaan hemmetin hiivatulehduksesta. Alan olla niin kyllästynyt koko konseptiin, musta sais nyt tosi hyvän ja autenttisen valittajan johonkin Diflucan- tai Canesten-mainokseen. Yh.
Opiskelut on tämän päivän jälkeen tältä keväältä vihdoin pulkassa. Oon tässä kolmen viikon aikana tykittänyt 18 opintopisteen edestä tenttejä ja esseitä, toivotaan että tää viimeinen tentti menisi samassa hyvässä flow’ssa läpi. En yleensä ikinä oo näin ahkera ja aikaansaava, mutta aika hyvinä motivaattoreina toimii minimiäitiyspäivärahalle tippuminen eli ts. opintotukiahneus ja toivomus valmistua ennen kuin nykyiset eskarilaiset on fukseja..
Ei vaiskaan, laskeskelin tässä justiin että tämän äitiysloman jälkeen on 2016 vuoden keväälle enää pari hassua kurssia, 2016 syksylle gradun kirjoittaminen ja 2017 keväälle työharjoittelu. Sitten oon ihkaoikea psykologi! Enkä malta olla pikkuisen brassailematta: meidän tutkinnolle on varattu aikaa 5,5-6 vuotta, ja mä suoritan sen näillä näkymin seitsemässä. Siitä huolimatta, että oon siinä samalla kerennyt pyöräyttämään kaksi lasta! (Ja mä vilpittömästi ihmettelen, jos esim. neuvolassa sanotaan varovaisesti, että ehkä oon aika kova suorittaja.. Mutku ei tunnu siltä, kun siitä tekemisestä tykkää niin paljon!)
Opiskelijaäitiys on kyllä ainakin tähän saakka ollu tosi kivaa, niin joustavaa ja varmasti monella tapaa helpompaa kuin jos ois pitänyt mennä äitiysloman jälkeen heti töihin. Ja mulle henkilökohtaisesti niin paljon helpottavampaa kuin jos oisin jäänyt pitkäksi aikaa kotiäidiksi. Ainoa negatiivinen asia, jonka keksin, on tietty tää mini-pienituloisuus, mutta oon toisaalta siinäkin suhteessa onnekas, kun mulla on superjoustava ja kiva osa-aikatyö. Ja katotaan niiden opintolainojen maksamista sitten joskus kolmekymppisenä.
Mutta nyt saisi siis oikeesti rauhoittua ja vähän lomailla ennen vauvaa. Miten se tehdään? Onneksi aurinko paistaa ja tällä hetkellä mennään aika paljon paremmissa fiiliksissä kuin viimeksi. Nyt jyllää selvästi jotkut oksitosiini- ja endorfiinihuurut, koska oon ihan yltiöpäisen täynnä rakkautta, erityisesti J:tä kohtaan. Jos aamulla autossa käydään joku nokkela keskustelu, saatan muistella sitä koko aamupäivän sydän pakahduksissa. Miten mulla onkin niin ihana mies! Joka osaa olla niin hauska ja fiksu! Ja ajaa niin hyvin autoa! Ja niin ihanat kädet ja tukka ja parta! Ja kohta taas nään sen! Iiih mä en kestä!