Visiitti synnytysosastolla

Päästiin tänään piipahtamaan synnytysosastolla. Serkkujeni äiti on siellä kätilönä ja kutsui meidät jo viime syksynä käymään sitten, kun synnytys alkaa olla lähellä. Muutenhan synnytysosastoon tutustuminen hoidetaan nykyään neuvolasta käsin lyhyen videopätkän katsomisella, mikä on mun mielestä ihan tyhmää.

Kyllä lievitti vähän eri tavalla jännitystä se, että kävi ihan konkreettisesti katsomassa miltä siellä näyttää ja kuulostaa ja tuntuu. Siellä oli ihan rauhallista, vaikka silläkin hetkellä paikalla oli kuulemma viisi synnyttäjää. Käytävällä tuli vastaan vaan muutama iloisesti moikkaava kätilö ja loppuvierailusta yhdestä huoneesta kuului ihana vauvan parkaisu.

Mut yllätti totaalisesti se, että osasto oli todellakin vaan yksi lyhyehkö käytävä, jonka varrella oli 12 huonetta, henkilökunnan tiloja, ”isien kahvihuone” ja leikkaussali. Kuvittelin että siellä vois kävelytuen kanssa kiertää edes jotain rinkiä mutta ei! Siellä sahataankin vaan yhtä ja samaa käytävää edestakaisin. 😀 Tai siis, synnytysosasto ehtii todennäköisesti muuttaa eri kerrokseen ennen kuin me tarvitaan sen palveluja, mutta kuulemma uudetkin tilat on aika samantyyppiset.

Yllättävää oli myös se, että siellä ei oo kaikissa huoneissa omia suihkuja. Mä kun luulin että voin hengailla vielä sairaalassakin suihkussa jos siltä tuntuu. Synnytyssalissa oli tosi lämmin ja huono ilma, syyksi kätilö sanoi sen että vauvat tykkää lämpimästä (no tietysti). Mietin vaan että miten hemmetissä siellä jaksaa ponnistella voimiensa takaa kun tuntui että alkoi heikottaa jo viiden minuutin seisoskelun jälkeen.

Hyödyllistä tietoa sain muun muassa siitä, että neuvolan 5-1-1-sääntöä ei pidä noudattaa orjallisesti. Kotona kannattaa pysytellä siihen asti kunnes supistukset alkaa oikeesti pahenemaan ja tuntuu ettei enää kestä, koska kotona ajan saa kuitenkin kulumaan paremmin kuin sairaalahuoneessa vaikka inhottavalta tuntuukin.

Oli myös aika kiva kuulla jo tässä vaiheessa, että vauvat ei välttämättä itke heti sillä sekunnilla kun ne syntyy, eikä siitä kannata huolestua. Kätilö kuulemma antaa minuutin armonaikaa  ja usein vauva killittääkin silmät suurina muutaman hetken ennen kuin se hoksaa, että nyt pitää vetää henkeä. Eli ei kannata turhaan saada slaagia, vaikka hiljaisuus voi tuntua ikuisuudelta siinä vaiheessa.

Summa summarum: päällimäisenä mieleen jäi rauhallinen ja kiireetön tunnelma. Huoneessa saa hengailla aika paljon omassa rauhassa ja odottaa ja odottaa. Isän pitää muistaa omat eväät ja äidin pitää muistaa hengittää. Epiduraalipiikkiä ei kannata pelätä. Aina saa soittaa ja kaikkea saa kysyä, nyt ja sitten kun on osastolla tositoimissa. Synnytykseen ei liityä sellaista dramatiikkaa ja älämölöä mitä elokuvissa näkyy. On tärkeää muistaa, että se on positiivista kipua, täysin luonnollista ja siitä saa parhaan mahdollisen palkinnon.

Loppuun vielä kuva lauantain kihlajaisista, täällä aletaan olla aika pulleassa kunnossa kun viimeinen raskauskuukausi pyörähtää käyntiin: