Synnytys

Eipä se juuri minua koske. Lallatilaa. Paitsi että tänään tajuntaani vilahti ajatus, että taitaapa sittenkin koskea.

Oltiin nimittäin aamulla neuvolan perhevalmennuksessa, jota kai joskus kutsuttiin ihan vallan synnytysvalmennukseksi. Auditoriossa jaettiin esitteitä, luettiin kalvot läpi kahden terveydenhoitajan toimesta ja lopuksi kuulemma katsottiin synnytysvideo. ”Kuulemma” siksi, että me poistuttiin ennen videota. En vastusta synnytysvideoita. Vastustan sitä, että 30 ulkoisten merkkien mukaan parhaassa työiässä olevaa ihmistä raahataan arkiaamuna tunniksi jonnekin auditorioon katsomaan videota, joka löytyy myös internetistä. Mikäs muuten olikaan se resurssipulan vastakohtaa tarkoittava sana?

Suinkaan kaikki ei sulje synnytyksen väistämättömyyttä mielestään kuten itse olen toistaiseksi tehnyt. Päinvastoin: urbaanit kolmekymppiset ensisynnyttäjät tapaa nykyään laatia itselleen synnytyssuunnitelmia eli tällaisia kokonaisia käsikirjoituksia tuolle ennustamattomalle tapahtumalle. Hämmentävää. Tämä on itselleni aivan uusi ilmiö. No ok, myönnetään, kyllä multakin löytyy suunnitelma takataskusta. Se menee näin: karju ilmoittautumisluukulla keuhkojen täydeltä että EPIDURAALI. Oon harjoitellut suunnitelmaa myös käytännössä. Aina välillä A saattaa kysyä multa kesken jonkun muun keskustelun, että mitä sairaalassa pitää sanoa. Vastaan kuuliaisesti, että epiduraali. Sitten se kehuu mua.

En tiedä, oliko neuvolan synnytysvalmennuksesta varsinaista hyötyä. Kyllä se ihan mukavalta tuntui. Tuntuu ylipäätään aina hyvältä, kun kyseisessä puljussa muistetaan keskittyä konkreettisiin asioihin. Niitä ovat: lääkkeelliset kivunlievitysmenetelmät, synnytyksen eri vaiheet, eri vaiheiden arvioitu kesto vuorokausissa tai tunneissa, oikea imetysote (ja kalvo siitä, miltä se näyttää). Niitä eivät ole: äidinvaistot, omiin vaistoihin luottaminen, isän oikeanlainen äitiin kohdistettu kosketus synnytyksen aikana, vaistot, vaistot, vaistot, hengittely. Synnytysvalmennuksen mahdolliseen vähäiseen hyötyyn omalla kohdallani on varmasti vaikuttanut se, että oon ollut jo vuosia jotenkin piinallisen kiinnostunut internetin tekstilajista nimeltä synnytyskertomukset. Netistä löytyy siis tuhansia ihan tavallisten ihmisten laatimia muistelukirjoituksia niiden omista synnytyksistä. Kai synnytyksen verbaalinen jakaminen kasvottoman internetin kanssa on useimmille kirjoittajille jonkinlaista terapiaa ja lopuille osa äitiyden mustaa aukkoa. Oon lueskellut näitä puhtaasti akateemisesta mielenkiinnosta. Luulin olevani paheeni kanssa yksin, mutta sitten Riikka Pulkkinen heitti Imagen jo mainitussa äitiysesseessään jonkun diskurssianalyyttisen läpän synnytyskertomuksiin liittyen, ja tunnistin välittömästi toisen asianharrastajan.

Totta puhuakseni otin neuvolan aamuisen valmennuksen jälkeen ohjat omiin käsiini ja valitsin A:lle kolme omasta mielestäni edustavaa synnytyskertomusta tutustuttavaksi. (Vietämme ensin toki perjantai-iltaa kädet tiiviisti popparikulhossa ja silmät Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin audiovisuaalisessa tarjonnassa.) Pikkuisen nolottaa tunnustaa, että olen edennyt elämässäni pisteeseen, jossa linkkailen puolisolleni iltapäiväni ratoksi netin synnytyskertomuksia. En nimittäin tosiaankaan ole mikään blogiuskovainen, siis että uskoisin noin muuten siihen, että parhaat neuvot teoriaan ja käytäntöön löytyy internetin kakofoniasta eli esimerkiksi lifestyle-blogeista. Synnytyskertomuksia ajattelen silti eräänlaisena perimätietona, joka nyt vain sattuu sijaitsemaan netissä. Tekstuaalisesti ne ei ole mitään roiskaisuja vaan kokonaisia kertomuksia, joista herra Aristoteleskin voisi olla ihan ylpeä. Niissä on alku, keskikohta ja loppu, ja usein kirjoittaja on todella paneutunut asiaansa. Jotkut kertomukset etenee jopa minuuttien tarkkuudella, ainakin kriittisissä kohdissa, kuten silloin, kun aletaan leikata välilihaa. En niinkään etsi kertomuksista samastumispintaa tai tunteita vaan täsmällistä tietoa eri vaiheista, välineistä ja dropeista, mitä synnyttäjä voi nassuunsa tunkea. Ja tietoa tunnun totta vieköön saaneen just sen verran, että useimmat neuvolan kalvot oli aamulla täysin tuttua kauraa.

Eivät kuitenkaan kaikki. En nimittäin ollut aiemmin törmännyt tähän kyseiseen kivunlievitysmenetelmään. Toisaalta homma käy hyvin järkeen. Kun kipu käy sietämättömäksi, ala sovitella köyttä kaulaasi.

Hirttäytyminen auttaa vaivoihin.