Kuukausi

Hän täyttää tänään kuukauden. Juhlan kunniaksi (vai onko kysymys snadista univajeesta, mene ja tiedä) melkein pimahdettiin Anan kanssa Stockalla: oli hyvin hyvin lähellä, ettei käytetty kolmeasataa euroa vastasyntyneen TUOLIIN, jossa mistään mitään tajuamaton, vahvasti omissa maailmoissaan vielä kuukausia leijuva vastasyntynyt voi ”istua muun perheen seurassa pöydän ääressä”. Tuota noin. Kuvassa joka tapauksessa uusi taito tältä aamulta: bebeli jaksaa jo kannatella tuota valtavaa päätään noin kymmenen sekunnin ajan. 

Tässä taas vähäsen yhteenvetoa tutustumisemme alkutaipaleelta.

Kuukauden…

…mieleenpainunein hetki: Kättärin palkintoaamiaisen (scrollaa pari postausta taaksepäin, mulla on vauva sylissä, mä mitään voi linkittää) lisäksi se, kun me vihdoin aseteltiin lasta lainatussa turvaistuimessa taksiin sairaalan pihassa viikon osastolla makailun päätteeksi. Ana sanoi taksikuskille vähän avuttomana, että hän ei sitten osaa asennella sitä istuinta autoon. Taksikuski, nuori kloppi, vastasi, että että eipä muuten hänkään. Juuri silloin kaiken lopullisuus lävähti raskaasti mun tajuntaani: taksikuski voi jatkaa elämäänsä opettelematta turvaistuimen saloja. Mä ja Ana sen sijaan emme voi.

…vaikein hetki: Kenties se, kun meille viidennen sairaalapäivän aamuna väläytelty kotiinpääsy ei toteutunutkaan. Kotiinlähdön sijasta skidi joutui keltaisuushoitoon. Itkin silmät päästäni katsellessani sitä niiden hoitolamppujen alla. Oi biologia, väittäisin saaneeni sinuun ensikosketukseni silloin. 

…jännittävin oivallus: Toissayönä tajusin, että tossa avuttomassa bebelissä on olemassa pienen tytön aihio, että siitä joskus, oikeastaan tässä ihan pian, tulee leikki-ikäinen. (Sitä pidemmälle ei käsityskykyni vielä yllä.)

…suurin vitutus: Odotin tänään koko päivän innolla, että A. pääsee vuorostaan hikoilemaan; mulla oli nimittäin takana kaksi vaikeaa iltaa sisältäen tuntikausien imetyksiä, tuntikausien nukkumaanlaittoja ja pää punaisena huutavan ihmisen. (A. oli toki iltavuorossa molemmilla kerroilla.) Ja mitä tapahtuu? Hipihiljaa iltansa viettänyt söpöläinen on umpiunessa omassa sängyssään ilman taistoja kello 21.25.

…paras lounas: Sanoisin, että Kruununhaan Rodolfon tarjoilema Välimeren kalakeitto tänään isyydentunnustelun päälle. Skidin kunniaksi on sanottava se, että hän on nukkunut kopassaan kiltisti läpi kaikki ne kymmenet ravintola-ateriat, jotka oon kuukauden aikana nauttinut. Hän nukkui läpi jopa eilisen kriisiaamiaisen Meilahden Bon Tempsissä (puuro ja kahvi 5,50 e, suosittelen lämpimästi!). Tosiaan, mitä tehdään kun lapsi on valvonut ensimmäisen kokonaisen yönsä ja aamu vihdoin koittaa? Lyödään tietty bebe kärryyn, tuohon ainoaan paikkaan, jossa se nukahtaa satavarmasti, ja raahustetaan kahvilaan. Tilataan puuro ja kahvi (valtion rahoilla). Eipä maistunut kuin elämäni ehkä tokaparhaalta aamiaiselta.

…kohtaaminen: Meillä on käynyt kuukauden aikana kymmeniä ja taas kymmeniä vieraita, ja kaikki uuden ihmisen ja vanhojen ihmisten ekat kohtaamiset on mun mielestäni olleet suht liikuttavia hetkiä. Mieleen on silti jääneet erityisesti randomien keski-ikäisten miesten lapsimuistelot. Esimerkiksi tänään törmäsin Stockalla ”tv-mieheen” (koodikieltä!), joka tuli ihan vahingossa sanoneeksi monia rohkaisevia juttuja vauvojen nukkumiseen liittyen. Tästä kohtaamisesta, kuten muistakin vastaavista, on jäänyt mielen päälle vahva lupaus siitä, että kyllä tästä ”hullunmyllystä”, valvomisesta ja muusta tunnemylläkästä, voi ihminen selvitä ja selviääkin ihan järjissään.

…kokonaisarvosana: erittäin vahva 8+. Kiitämme Kättärin parasta henkilökuntaa, aivan siedettävää synnytystä, mahdollisuutta perhehuoneeseen, maailman parasta kolmeviikkoista, kun Ana oli isyyslomalla, useita helsinkiläisiä ravintoloita ja kahviloita, kaikkia tyyppejä, jotka kävitte kylässä moikkaamassa (erityisesti teitä, jotka toitte tai jopa laitoitte ruokaa!). Moitimme lähinnä vauvan satunnaisia vatsavaivoja. Vinkki vitonen: jos imetät, älä helvetissä syö belugalinssejä. Älä syö yhtä ainutta belugalinssiä. Sinua on varoitettu.