Ensin disclaimer.

Noin kategorisesti olen sitä mieltä, että vauvan kanssa pitää pystyä menemään samoihin paikkoihin ja tekemään samoja juttuja kuin muidenkin ihmisten kanssa (poislukien baarit ja pitkänmatkanbussit, näiden edessä olen joutunut nöyrtymään). Vauvojen värikylpy (joita kuulemma järjestetään säännöllisesti) olisi pahimmista painajaisistani. Siispä ei kiitos. Vauva kasvanee ja kehittynee ilmankin.

Silti vauva ja vaunut ovat toki avanneet mulle ihan uuden näkökulman kaupungissa liikkumiseen. Kas, lempikahvilaani pääseekin vain kipuamalla 30-askeleiset portaat. Oonhan mä niitä ravannut ylös ja alas, mutta portaikon rajoittavuus ei ollut käynyt mielessä. Kappas, samaisessa kahvilayrityksessä onkin niin pieni vessa, ettei sen lattialle mahdu makaamaan edes vastasyntynyt vauva. Hyvästit siis vaipanvaihtomahdollisuudelle. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Mutta katso: noin ylipäätään Helsinki on yllättävän vauvaystävällinen kaupunki. Tosi monessa julkisessa tilassa esimerkiksi on sellaiset invapainikkeet, joita ei tavallisena kulkijana huomaa, mutta jotka avaa automaattisesti ovet vaikka Makkarataloon, Kluuviin ja YTHS:lle eli helpottaa olennaisesti vaunuja työntävän ihmisen elämää. Siunattu byrokratia, varmaan noista on uudisrakennuksissa jotkut pakkolait olemassa. Useimmat ratikat on matalalattiaisia, ja jos kohdalle osuva ei ole, erityisesti keski-ikäiset miehet (!) tarttuvat hanakasti kärryihin nostaakseen ne kyytiin.

Jotta otsikolle löytyisi katetta, tässäpä sitten joitain täsmäpaikkoja ja -juttuja aiheesta vauvat ja Helsinki:

* Paras vauvanhoitohuone EI yllättäen löydy Sanomatalon vauvakahvilasta TAI edes kahvila Köketistä, joka sentään järjestää ihan VAUVABRUNSSEJA (niistä lisää tuonnempana), vaan tavallisesta kahvila-ravintolasta Allotriasta. Testikerroilla Allotrian vessassa on ollut tarjolla jopa puhdistuspyyhkeitä ja kertakäyttöisiä vaipanvaihtoalustoja ynnä muita ympäristöä tappavia turhakkeita. Ja tarjolla on toki ollut myös vaipanvaihtopöytä, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys helsinkiläisissä kahviloissa. (Eikä siinä mitään, ymmärrän kyllä rajallisten neliöiden tuomat rajat. Vaihtuu se vaippa lattiallakin, sori vaan muut asiakkaat ja Kaarina Suonperä.) Esimerkiksi sinne vanhan lempparikahvilani Torrefazionen vessaan ei edes mahdu vauvan kanssa. Kluuvin Fratello Torrefazionen vessaan taas mahtuisi jopa se vaipanvaihtopöytä mutta sitä ei siellä ole – tästä rankasti pyyhkeitä muuten rakastamalleni mestalle.

* Paras lounas vauvan kanssa (no mehän nyt tosiasiassa käydään ihan missä vaan enkä koe mitään vaikeutta) voisi olla Kiasman lunssi. Siellä on 1. pöytiintarjoilu, 2. tilavat vessat, 3. vaunuparkki ja 4. iisi sisäänpääsy koko rakennukseen (inva-painikkeet!). Samat määritelmät kylläkin pätee esimerkiksi Fratellon lounaaseen, miinus tämä vakava vaipanvaihtopöytä-asia.

* Hassuin tekeminen vauvan kanssa? Kaveriltani M:ltä oon kuullut, että jossain Hakaniemessä järjestetään baby boot camp -tunteja, joihin siis saa mennä jumppaamaan vauvan kanssa. Homma onkin ehdottomasti ennemmin äiti- kuin vauvalähtöistä toimintaa, mistä plussaa. Tosin Suomessa ollaan tässä kai jäljessä verrattuna esimerkiksi Islantiin (noooin, lyödäänpä tähän väliin uusi Berliini -leima). Nimittäin: Reykjavikissä pääsee ymmärtääkseni vauvan kanssa jopa crossfittaamaan; vauvan on enimmäkseen tarkoitus nukkua tai muuten olla poissa tieltä. Muuta tekemistä Helsingissä? Joogakoulu Shantissa Etu-Töölössä on kaksi kertaa viikossa vauvajooga, johon pääsee kertamaksulla – ei siis tarvitse sitoutua, mikä on kiva. Vastaavia diilejä löytyy varmasti muualtakin. Kahvila Köketissä järjestetään tosiaan vauvabrunsseja, eli vauvatuotteistaminen etenee Suomessakin. Käytiin noissa kaksi kertaa syksyllä, olivat ihan ok. Parastahan näissä ”vauvatekemisissä” on kohderyhmittelyn myötä kävijälle syntyvä kokemus siitä, että tällä brunssilla ei haittaa, vaikka vauva esim. kiljuisi täyttä päätä ruokailun alusta loppuun. (Olemme olleet fine dining -ravintoloissakin näissä merkeissä, ja kyllä, kiljunta oli kiusallisempaa kuin vauvabrunssilla.)

* Paras yllärilöytö (varmaan teen nyt itsemurhan kun paljastan salaisuuteni ”kaikelle kansalle” eli teille viidelle lukijalleni): Postitalon Fotocafe. Ihan mahtava mesta. Vaunujen kanssa pääsee HISSILLÄ katutasosta tokaan kerrokseen, jossa kahvila sijaitsee, kiva henkilökunta lämmittää vauvan ruuan mikrossa JA TARJOILEE SOSEKULHON PÖYTÄÄN, hinnat on erittäin kohtuulliset ja paikan vaipanvaihtofasiliteetit yllättävän hyvät. Eikä suinkaan vähäisimpänä kiitoksena: kahvilan alakerrassa sijaitsee Postitalon K-market, josta tämäkin vanhempi kävi taannoin hakemassa vauvanruokaa ennen kahvitteluaan (omat ruuat unohtuneet kotiin).

Saa jatkaa kommenttiketjun puolella!

Taipuisat terveiset neuvolasta.

Office babe kävi tänään näyttäytymässä neuvolassa viisikuukautistarkastuksessa. Senteistä ja kiloista viis, sillä vastaanotolla kävi ilmi jotain paljon tärkeämpää: meidän vakiterveydenhoitaja oli vaihtunut toiseen tyyppiin. Mulle tämä oli kuukauden parhaita uutisia, ja olin neuvolakäynnistä sairaan iloinen koko päivän ja illankin. Ei entisessäkään hoitajassa mitään vikaa ollut, mutta hommassa kävi vähän niin kuin parisuhteissa joskus käy: että kaiken sellaisen pienen hankaluuden huomaa vasta kun sitä ei uuden kumppanin kanssa yllättäen ole ollenkaan. Sananlasku väittää, että ei se vaihtamalla parane, mutta jumalauta milläs sitten?

Nyt te tietysti suorastaan kihisette halusta kuulla, että millaisella tempulla uusi ”neuvolantäti” meidät hurmasikaan. No, ensinnäkin, ja tärkeimpänä juttuna, tyyppi kysyi, että olenko mä päässyt tarpeeksi usein käymään yksikseni kaikissa paikoissa vai joudunko ottamaan aina vauvan mukaan. (Ennenkuulumatonta tuossa osoitteessa. Tässä kohdassa liturgiaa vanha ”täti” kysyi aina, että onko vauva vielä täysimetyksellä vai ollaanko jouduttu antamaan sille korviketta.) Siksi toiseksi uusi hoitaja kysyi, että onhan mulla ja A:lla tarpeeksi myös kahdenkeskistä aikaa kaikkien omien menojemme lisäksi. Kolmanneksi se horisi yllättävän pitkät pätkät nimenomaan tästä kahdenkeskisestä ajasta ja sen tärkeydestä. Rokotukset, punnitukset ja muut tuntui menevän vasemmalla kädellä, ja pelkästään myönteisessä mielessä.

Meillähän ei kovin montaa neuvolakäyntiä ole enää jäljellä, sillä käyntifrekvenssi harvenee johonkin kerta vuoteen -tahtiin, kun vauva täyttää yksi. Olen kuitenkin ihan sairaan iloinen kaikkien niiden puolesta, jotka pääsevät uuden tyypin asiakkaiksi heti kättelyssä eli jo raskausaikana. Nimittäin: tollaisessa vartin mittaisessa asiointikeskustelussa niillä viranomaisen esittämillä kysymyksillä on ihan valtava painoarvo. Avoimeen kysymykseen (”mitää kuuluu?”) on huomattavasti vaikeampi vastata täsmällisesti kuin nyt esimerkiksi kysymykseen että pääsetkö tarpeeksi usein lähtemään ovesta itseksesi tai että onko parisuhteessa kaikki kunnossa. Esittämällä yksityiskohtaisia kysymyksiä tyyppi vaikutti toki ensinnäkin siltä, että sitä ihan oikeasti kiinnosti. Siksi toiseksi puhumalla nyt vaikka juuri omasta ajasta ja parisuhdeajasta se osoitti, että mikä sen mielestä on olennaisinta: täysimetyksen sijaan väliä on (anteeksi kornius) onnellisuudella.

Uskon vahvasti, että tollaisella järkevällä perushumanismilla voi tehdä ihmeitä.