Rokkia ja rollseja

Tsau Bellas!

 

Mainitsin ensimmäisessä blogipostauksessani pit-, siis, rakastavani Pin Up- tyyliä ja kaikkea siihen liittyvää, joten aiheen ollessa kuitenkin niin suuri osa elämääni, päätin tehdä siitä oman postauksen. Suunnittelin jo tekeväni blogiini harrastukselleni kokonaan oman lankansa, mutta jos pysytellään nyt toistaiseksi tässä postauksessa. 🙂

Olen aina, siis ihan polvenkorkuisesta asti, rakastanut vanhoja autoja, kauniita mekkoja ja päätäkääntäviä kampauksia. Vielä nykypäivänäkin nämä kyseiset saavat mut pomppimaan, kuin pikkutytön karkkikaupassa. Varsinaisesti tutustuin Pin Up:iin kunnolla vasta 17-vuotiaana, kun äitini ja kälyni mukana eksyin ryhmään nimeltä Pin Up Petrols, jonka aivan ihana ja sympaattinen ryhmänvetäjä BeBe La Vanille aka Birgitt tuki minua kilpailuhaaveissani. Suurena tukijoukkona minua on BeBen ohella myös kannustanut oma perheeni. 

Mitä tämä Pin Up sitten on? 

Pin Up- tyyli on vedos 1940-50 luvun muodista. Burleskin, retron ja rockabillyn yhdistelmä, josta on tehty oman näköisiä variaatioita, joita useimmin tuodaan esille erilaisten kampausten, meikkien, ja vaatteiden avulla. Pin Up:in idea on näyttää klassiselta, elegantilta ja sopivan flirttailevalta. Tyylin tarkoitus on pukea eri muotoisia naisia, ja miksei miehiäkin, heidän kaikessa luonnollisuudessaan, käytännössä Pin Up hyväksyy kaikki sellaisena, kuin he ovat. Pin Up ei vaadi ketään olemaan tietynlaisia tai -näköisiä ollakseen tyylin alaisia, se hyväksyy jokaisen.

Tämä on yksi suuri syy, jonka takia Pin Up:iin ensisijaisesti rakastuin. Ollakseen Pin Up, ei tarvitse olla tietyn kokoinen ja pituinen, tai tiettyä sukupuolta. Saa olla oma itsensä, maustettuna vähän Rock ’n rollilla. 😉

 

Pin Up näkyy usein juhlien ohella myös arkielämässäni. Töihin pukeudun mielellään hulmuavaan kellomekkoon ja mahtaviin kiharoihin. Olen melkoisen päätäkääntävän näköinen, kun kuljeskelen kaupungilla. Katseet vaihtelevat ihmetyksestä ihastukseen, ja valehtelisin jos väittäisin, ettenkö siitä nauttisi :D. Muistan erään kerran, kun kauppajonossa eräs pieni ja suloinen tyttö ihmetteli äitilleen minua katsoessaan, onko prinsessoja oikeasti olemassa. Tuollaiset tilanteet saavat paatuneimmankin sydämen väkisinkin sulamaan.

Haluan olla esimerkkinä muille kanssakulkijoilleni, ettei itseään kuulu koskaan hävetä. Tiedän monien kamppailevan itsetuntonsa kanssa, käyden toinen toistaan vaikeampia riitoja itsensä kanssa. Olen kulkenut tuon samaisen kivisen tien päästääkseni tähän pisteeseen, itsensä rakastamiseen. Minä tiedän olevani kaunis ja vahva nuori nainen. En ole laiha ja lihaksikas, minulla on vatsamakkarat, arpia ja finnejä, mielestäni olen siitä huolimatta kaunis. Mielestäni kaikki ihmiset ovat kauniita, enkä koskaan lakkaa heille sitä kertomasta. Muistakaa, että meille on suotu yksi elämä, yhden ainoan vartalon kanssa. Miksi siis viettäisit aikaasi vihaamalla sitä ja puristelemalla mielestäsi rumia makkaroitasi, kun voit varsin hyvin nauttia elämästäsi täysin siemauksin itseäsi rakastaen!

 

Rakkain terveisin,

Cara le Mere

IMG_20170429_124644.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *