13. luukku: Laittaako kohtelias ateisti kätensä ristiin?

Heta Margareta/Viinillä antoi minulle aiheen luukun numero 13 tekstiin. Hän pohtii miten ateistin tulisi käyttäytyä uskonnollisissa seremonioissa, kun ei tunnu luontevalta ristiä käsiä ja ryhtyä muiden mukana lausumaan Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan.

Minä olen monesti miettinyt samaa ollessani vieraana toisten uskontojen seremonioissa tai ihan vaan turistina heidän pyhissä paikoissaan. Toissa viikolla osallistuin hindulaisuudesta polveutuneen Brahma Kumaris liikkeen meditaatiohetkeen. Minut oli kutsuttu vieraaksi heidän uusiin tiloihinsa Helsingissä. Hiljentymishetkeä johti Intiasta tullut hengellinen opettaja. Aluksi mietin mielessäni, että voi ei, onko tapana olla silmät kiinni vai silmät auki, entä jos minulla pääsee aivastus ja pilaan kaiken pyhyyden ja onko epäkunnioittavaa heitä kohtaan, jos laitan kädet ristiin, koska se on minulle luontevaa, mutta heidän perinteeseensä se ei kuulu.

Arvelen, että se miksi moni ateisti vastoin vakaumustaan ristii kätensä kesähäissä Suomessa johtuu siitä, että kristillinen perinne on edes jonkun sukulaisen tai ystävän kautta tuttu. Mutta moni ateisti Suomessa ei heittäytyisi muiden mukana polvilleen Mekkaan päin. Ja jos heittäytyisi, sitä saatettaisiin pitää kornina. Uskontunnustukseen liittymistä ei, koska jos sen osaa kerran ulkoa on oletettavaa, että on joku menneisyyden tuntuma kristilliseen perinteeseen. 

Joitakin vuosia sitten olin Istanbulissa mieheni kanssa. Menimme tutustumaan Siniseen moskeijaan, joka suuri moskeija kaupungissa ja siksi merkittävä turistinähtävyys. Moskeijan pihalla olevissa ohjeissa ilmoitettiin, että sisälle ei saa mennä kengät jalassa ja naisilla tulee olla hiukset peitettynä huivilla. Kun pääsimme sisälle moskeijaan, edessämme eräs turistinainen riisui huivinsa ja hulmuutteli hiuksiaan villisti hänen miehensä ottaessa videolle tapahtuman. Moskeijan henkilökunta ei puuttunut tilanteeseen, mutta he katsoivat pitkään huoahtaen tuota näytelmää. Itse tunsin suurta myötähäpeää siitä, että jonkun on tieten tahtoen häpäistävä se, mikä toisille on pyhää.

Aitoa dialogia toisten uskontojen, vakaumusten ja näkemysten kanssa ei synny, jos emme rohkeasti edusta omaamme ja ole kiinnostuneita siitä, mitä toiset edustavat. Ei kannata tehdä kaverin kirkkohäistä itselleen pakkopullaa lausumalla uskontunnusta, jos ei siltä tunnu. Mutta en pidä kohteliaana myöskään sitä, että alleviivaten korostamme omaa vakaumustamme toisen perinteen juhlissa vain ilmoittaaksemme, että minähän en muuten usko siihen mihin te. Minun mielestäni olisi esimerkiksi ollut moukkamaista huudella isoon ääneen aamen ateistiystäväni häiden lopuksi maistraatissa. Tärkeintä on kunnioittaa sitä mikä toisille on pyhää, vaikka vain olemalla hiljaa toisten pyhän äärellä.