”Taide pelastaa”
Ullakkoasunnossani on kakluuni. Syksyn saavuttua olen kantanut sylyksittäin polttopuita halkoliiteristä uunin vierustalle. Ruokin ahkerasti uuniani, sillä rakastan tulen tuottamaa haisevaa, ääntelehtivää, ikiaikaista lämpöä.
Eräänä päivänä syötin kakluunille virallista historiaani: Kelan päätöksiä ja perumisia, verotustodistuksia ja työsopimuksia. Papereiden seasta löytyi lehtijuttu. Olin leikannut sen irti Voimasta tämän vuoden alussa. Jutun on kirjoittanut ohjaaja, näytelmäkirjailija Esa Leskinen otsikolla Taide pelastaa (Voima 2/2012).
Leskinen suomii tekstissä markkinaliberalistista maailmankuvaa, jossa kaikki on mitattavissa ja ihmisen arvo on suhteessa hänen tuottavuuteensa. Siinä järjestelmässä hyvä elämä ansaitaan paljon tuottamalla ja paljon kuluttamalla. Leskinen väittää taiteen olevan maailman viimeinen kenttä, joka ei toimi tämän hallitsevan ideologian mukaan, vaan antaa ihmisille pysähtymisen kokemuksen, ajatuksen, että kaikki riittävä on tässä. Minä olen riittävä näin.
Sen mitä Leskinen sanoo taiteesta, voisi sanoa myös uskosta. Hän toteaakin, että taide on uskonnon ja unen lisäksi ainoa väylä maailmaan, jossa ihmisen tiedostamaton mieli elää mittaamattomuudessaan. Taide ja usko ovat reittejä paikkaan, josta kumpuaa uuden luominen, uudelleen näkeminen ja oivaltaminen. Siinä tilassa uskallamme yrittää, ja ylittää rajojamme. Taide voi mullistaa ajatuksiamme, vapauttaa sen voiman, joka meissä on, jotta eläisimme elämämme täydesti, sitä tuhlaamatta. Uskon tehtävä on sama. Sen tarkoitus on vapauttaa meidät elämään pelkäämättä, yksin ja yhdessä, tässä ja nyt. Taide on uskoa mahdollisuuksiin, taide on uskoa.
Leskinen lopettaa juttunsa kauniiseen lauseeseen: ”Erillisyys katoaa siellä, missä sisäinen näkeminen ottaa vallan.” Ymmärrän Leskisen ajatuksen niin, että ihmisen loputon yksinäisyys häviää luovassa tilassa. Siinä tilassa, jossa hän on yhteydessä itseensä, toisiin ihmisiin ja – uskallanko sanoa – Jumalaan.
Minna T. kysyi, mitä pohdin juuri nyt. Näitä minä pohdin, uskoa ja taidetta ja niiden kohtauspisteitä. Näistä teemoista kirjoitan gradua ja näistä tulen kirjoittamaan tänne blogiin aina lauantaisin. Minä kysyn Marilta kysymyksen, joka liittyy parhaillaan Helsingissä vietettävään Taizé-tapahtumaan. Miksi sitä kutsutaan myös Luottamuksen pyhiinvaellukseksi? Mitä on luottamus? Ja mitä se merkitsee sinulle, Mari?
– Mirka Maaria