Ääni
http://www.youtube.com/watch?v=tUrHLwNRX48&feature=related
Tuvanilaiset laulavat kurkkuäänillään. Video on osa Werner Herzogin elokuvaa Bells from the Deep.
Kun Meri-Anna soitti ja pyysi minua jatkamaan hänen paikallaan tässä blogissa, hämmennyin. Tuntui hyvältä ja omituiselta, että joku tahtoi kuulla minun ajatuksiani, minun! Viime aikoina minulle tutumpi tilanne oli ollut se, että ihmiset katsoivat ohi ja toivoivat minun olevan hiljaa. Oma hengellinen taustayhteisöni ei aina halunnut kuulla nuorta naisteologia, ei varsinkaan papiksi opiskelevaa. Kanssakäymisissä tuttavien kanssa tunsin usein pyynnön olla hiljaa, olla puhumatta vaikeita, antaa ihmisten elää miettimättä liikaa. Myös ystäväni ja perheeni väsyivät toisinaan minun syvissä vesissä seilaamiseeni.
Ymmärrän sen paremmin kuin hyvin, minäkin väsyn siihen jatkuvasti.
On mielettömän voimauttavaa tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi. Taiteen yksi tärkeimmistä, ehkä jopa tärkein tehtävä on nähdä ja nostaa näkyviin, antaa hiljaisille ääni, suunnata lämmin valo siihen, jota ei tavallisesti nähdä. Niin Miina Savolainen tekee kirjassaan Maailman ihanin tyttö.
Minulla on ääni, jota ei ole kenelläkään muulla. Saan paitsi käyttää sitä täällä blogissa, myös äänestää sillä menossa olevissa kunnallisvaaleissa. Vaikka politiikka näyttäytyy turhauttavana, enkä ole varma vaikutusmahdollisuuksistani, äänestän ajatellen kaikkia niitä ihmisiä ympäri maailmaa, joilla ei ole siihen mahdollisuutta. On lukemattomia ihmisiä, jotka eivät pääse äänestämään. On ihmisiä, joilla ei ole äänioikeutta. On ihmisiä, joilla ei ole edes henkilöllisyyttä. He ovat ihmisiä, joita ei ole, mutta siitä huolimatta heillä on tunteet, ajatukset ja unelmat. Katja Tähjän valokuvat kertovat näistä ihmisistä hänen ja toimittaja Kaisa Viitasen kirjassa Paperittomat.
Olen onnekas, sillä minulla on ääni ja lain turvaama oikeus käyttää sitä. Sen lisäksi ympärilläni on ihmisiä ja rakenteita, jotka tukevat minun ääntäni. Parasta minun teksteissäni täällä on niiden päällä oleva leima ”sponsoroitua sisältöä”. Se tarkoittaa minulle sitä, että joku ihan oikeasti tahtoo kuulla minua – ja se joku on kirkko.
– Mirka Maaria