Jotta ymmärtäisi jotain maailmasta
Viime viikkoina olen löytänyt itseni monista kummallisista paikoista: sängystä Vronskyn kanssa, veneestä tiikerin kanssa, ystäväni hautajaisista, suljetulta osastolta, pappilasta saaristossa.
1) Anna Karenina. Oi Anna. Muistin, miten olisin halunnut olla hän ja uhmata kaikkea rakkauden tähden. Olin taas nuori ja hullusti rakastunut. Jos et jaksa lukea, niin katso. Leffa on visuaalisesti mieletön pläjäys, eikä tarina jätä kylmäksi (vaikka Vronsky vähän jätti):
Alexei: ”You begged me for my forgiveness.”
Anna: ”But I didn’t die and now I have to live with it.”
2) Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys (2012). Siellä minä seisoin, hautajaisissa pappina ja saattoväessä. Kirjassa on paras hautajaiskuvaus mitä olen lukenut. Suru on sanoitettu niin, että lukijankin pitää katsoa kaljujen puiden läpi merelle, ettei tukehtuisi itsesääliin. Kirjassa on sanottu paljon muutakin hienosti. Sopii synkissä vesissä uiville.
”Meillä on päällä väärät vaatteet, kömpelöt takit, huonosti istuvat puvut, oudot huivit, kompastelua, kukat tippuvat minne sattuu, ripsivärit liimautuvat poskilla, voi meitä, me olemme vanhentuneet kahdessakymmenessä vuodessa, kylläpä olemmekin.”
3) Life of Pi. Rakastin tätä kirjaa nuorena. Elokuvasta löysin itseni myrskystä, huomioin melodramaattisuuteni, huomioin tarinan seminaiviuden, mutten voinut estää itkua. Paras 3D toteutus, jonka olen nähnyt. Upea.
– So which story do you prefer?
– The one with the tiger. That’s the better story.
– Thank you. And so it goes with God.
– It’s an amazing story.
(Mä tykkään ehdottomasti siitä tiikeritarinasta enemmän!!)
4) Beate Grimsrud: Hullu Vapaana (2012). Menin vierailulle mielisairaalan suljetulle osastolle. Katselin potilaita ja tunsin itseni tylsäksi. Grimsrudin kirjoittaa aitoja, lyhyitä lukuja. Tunsin kiitollisuutta, että hän päästi minut näin lähelle kokemaansa.
”Minä olen Eli. Se on hepreaa ja tarkoittaa Jumalani. Se voi olla sekä tytön että pojan nimi. En voi olla tässä asunnossa. Lattiat viettävät vaarallisille ikkunoille joista näkee pihalle.”
5) Ulla-Lena Lundberg: Jää (2012). (Sivu 152). Saariston pappilassa istutaan harvoin. Siellä tehdään kotitöitä ja hoidetaan lapsia ja kaikki on perin tavallista. Niin moni on rakastunut tähän kirjaan, että se on pakko lukea jo siksi. Kaipailen seesteisyyteen jotakin ravistelua ja sellaista onkin kai tulossa. Elämässä usein on. (Mari Inka kirjoitti tästä hienosti täällä.)
6) Taina Latvala: Paljastuskirja(2009). Pääministerin salarakkaana oli jotenkin väsynyttä. Mutta nyt: ”On aika mennä makuulle, on aika hiljentyä uusien legendojen ääreen. Voisin lukea iltasaduksi Tolstoita. Bukowski ei hänestä pitänyt, enkä pidä minäkään. Kaikkea on luettava, jotta ymmärtäisi jotakin maailmasta.” (Jos haluaa tutustua Latvalaan, niin suosittelen lukemaan Arvostelukappaleen.)
Kaikkea on luettava, jotta ymmärtäisi jotakin maailmasta (tai itsestään). Aamen.