Tiede vs. uskonto

Raamattu alkaa kertomuksella maailman luomisesta. Kerrotaan kuinka Jumala loi tyhjyydestä taivaankannen, maankuoren ja meret. Hän teki auringon ja kuun ja tähdet. Hän teki kaikki erilaiset eläimet ja lopuksi Hän muovasi ihmisen ja puhalsi ihmiseen elämän hengen. Kaiken tämän jälkeen Jumalaa väsytti kovasti ja Hän lepäsi.

Katsoin eilen Yle Teemalta ohjelmaa, joka kertoi alkuräjähdyksestä ja siitä kuinka maailmankaikkeus alkoi kehittyä yli 13 miljardia vuotta sitten. Dokumentti kertoi myös siitä, miten ihmisestä tuli nykyisenkaltainen yli 200 000 vuotta sitten ja mitä olimme sitä ennen. Mietin miten Jumalalla on mahtanut olla yksinäistä tyhjässä kaikkeudessa niin pitkään.

Aina välillä joku kysyy minulta, että miten minä suhtaudun siihen, että Raamattu väittää maailman syntyneen aivan toisella tavoin. Minusta se on erikoinen kysymys. Eihän kukaan tiennyt alkuräjähdyksestä mitään silloin, kun Mooseksen kirjoja kirjoitettiin. Vielä 1800-luvulta löytyy itsepäisiä ”tiedemiehiä”, jotka ovat väittäneet maailman olevan litteä kuin pannukakku. Ja mitä kaikkea me väitämme maailmasta nyt, kunnes toisin todistetaan.

Tieteen tehtävä on vastata erilaisiin kysymyksiin kuin uskonnon. Ei niitä kannata asettaa vastakkain keskenään. Tieteen saavutukset eivät mielestäni nakerra Jumalan jalkaa, vaikka nykytiede osoittaakin, että Raamatun ajan ihmisten maailmankuva on toisenlainen kuin meillä nyt. Myös tiedemiesten maailmankuva oli silloin toisenlainen.

Se että maailma on kerran syntynyt, voi olla Jumalan alullepanema tapahtumaketju. Tiedemiehet ja -naiset saavat jatkuvasti selville asioita, jotka ovat ihmisille ennenkuulumattomia. Jumalan tiedossa ne ovat voineet olla aina. Tieteellisiin kysymyksiin ei kannata etsiä vastauksia Raamatusta. Ja jos etsit toivoa toivottomuuteen, älä ensimmäisenä hae lohtua Darwinin Lajien synnystä.

Kuva: Huble avaruusteleskoopin kuvaama kotkasumu , wikipedia