Ihan tavallinen kolmekymppinen

Alkaneella hiljaisella viikolla palstallamme pohditaan viikon tapahtumia eläytymällä Raamatun pääsiäiskertomusten henkilöiden osaan. Ensimmäisenä vuorossa on vaatimattomasti Jeesus!

Moni unohtaa, että Jeesus ei koskaan ollut kristitty, hän oli kuolemaansa asti juutalainen ja juhli pääsiäistä juutalaisena eli Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Siihen kuului happamattoman leivän syöminen, pääsiäislampaan teurastus ja Jerusalemiin juhlimaan meneminen.

Jeesus oli noin 30-vuotias viimeisenä vuotenaan. Ihan tavallinen kolmekymppinen juutalainen, kuten minä olen nyt ihan tavallinen kolmekymppinen kristitty. Eikä meistä kumpikaan ole ihan tavallinen. Jeesuksen erityisyys oli siinä, että hän oli yhtäaikaa jumala ja ihminen. Minun erityisyyteni…no, ne tietävät, ketkä erityisyyden minussa näkevät.

Mitä Jeesus mahtoi miettiä viimeisenä pääsiäisenään? Miltä hänestä tuntui mennä Jerusalmiin tietäen kuolevansa, kun hän ehkä aiemmin lapsuudessaankin oli käynyt siellä pääsiäisen aikaan juhlimassa?

Minä mietin tänä vuonna pääsiäisen lähestyessä, kuinka lapsuuden ilot ovat jääneet vain muistoiksi aikuisen vastuun ja velvollisuuksien tieltä. Kuinka monesta ennen niin iloa tuottavasta asiasta on tullutkin niin raskas. PMMP:n biisin sanoin:

Ja miten kävikään että lapsuus se vain loppui. Se mihin häviää, minkä hetken jälkeen hukkui?

Tätäkö on loppuelämäni, vastuu toisen perään? Saanko koskaan enää kokea sitä vapautta ja riemua, jota lapsena koin?

Kokiko Jeesus ihmisen pelon silloin ensimmäistä kertaa, kun hän rukoili Getsemanen puutarhassa, että Jumala ottaisi pois sen vastuun, mikä hänellä oli? Miettikö Jeesus, että tällaiseltako ihmisestä tuntuu, tällaista on tulla hylätyksi, tällaista on odottaa kuolemaa, joka tulee jokaisen kohdalle? Ymmärsikö Jumala silloin, kuinka kauheaa on olla ihminen? Järkyttyikö hän?

Minä ajattelen sitä, miten kovasti sattuu, kun joku minulle rakas kääntää selkänsä. Miten paljon toisen hyväksyntä merkitsee, ja kuitenkaan kaikkien hyväksyntää ei saa. On oltava oma itsensä, yritettävä kunnioittaa muiden rajoja ja tyydyttävä siihen, että joskus minun ja toisen rajat eivät kohtaa, ne ovat vain törmäyskurssilla.

On todettava, että elämästä jää sellaiset ihmiset, joiden seurassa en saa olla minä, ja jotka kokevat, että he eivät saa olla minun seurassani omia itsejään. Miksi ei löydetä kompromissia, jossa molemmat saavat olla edes riittävästi oma itse? Jaksan ikuisena optimistina uskoa siihen kompromissiin, mutta kompromissiakaan en tee yksin, tarvitsen siihenkin sen toisen. Älä käännä minulle selkääsi, tule vastaan, tehdään kompromissi.

Minua ja Jeesusta yhdistää ihmisyys. Ihmisyys on rajallista. Jumalalla ei ole inhimillisiä rajoja, mutta Jeesuksella oli. Ihmisen rajoissa hänen piti kohdata elämä, astua pois lapsuudesta, huomata, ettei kaikki pitäneet hänestä, olla rehellinen itselleen, kantaa vastuu siitä asiasta, minkä hän vastuukseen koki, tuntea pelkoa, kipua, kärsimystä. Kaikki se on osa ihmiselämää, sitä vaikeaa puolta.

Ihan tavallisia ja erityisiä kolmekymppisiä, minä nyt ja Jeesus viimeisenä pääsiäisenään – samat inhimilliset tunnekokemukset luopumisesta ja kärsimisestä. Sellaisen minä haluaisin Jumalan olevan – joku, joka osaa eläytyä minunkin osaani etenkin vaikeina hetkinä.

Hemuli

Kuvitus on Matteus Pentin käsialaa.

P.S. Seuraa Twitterissä Twia Crucisia, siellä twiittavat muiden muassa Maria, Juudas ja Pietari hiljaisen viikon ajan.