Miksi ihminen käyttää uskontoa niin päin helvettiä?

American Vagabond – ei todellakaan mikään feel-good leffa. Dokumentaarinen elokuva kertoo queer-nuorista, jotka pakenevat kotoaan San Franciscoon paremman elämän toivossa. San Franciscossa odottaakin kodittomuus, eikä vanhempien rakkaudettomuus ole asia, joka paikkaantuu vertaistuella.

Itkeä vollotin kelan pyörittyä loppuun. Miten tällainen on mahdollista? Miten vanhempi voi heittää lapsensa pihalle sen takia, että tämä ei ole hetero? Miten ihminen voi käyttää uskontoa niin päin helvettiä?

Uskonnollisiin argumentteihin turvautuvat vanhemmat elokuvassa nimittäin. Homous on iljettävää ja vääränlaisuutta Jumalan edessä. Uskontoihinhan se helposti palaa, homoviha. Olipa länsimaalainen yhteiskunta miten sekularisoitunut tahansa, sen arvopohjan juuret ovat Lähi-idän monoteistisissa, patriarkaalisissa kulttuureissa, joista kristinusko, juutalaisuus ja islam nousevat. Joku vastustaa tämän takia uskonto(j)a. Minä en. Minä vastustan toisen alistamiseen perustuvia rakenteita, joita on kaikkialla, sekulaareissa kulttuureissa ja uskonnoissa. Alistavat rakenteet palaavat tietämättömyyteen ja pelkoihin, ja sitä kautta ne ryömivät kulttuuriin ja uskontoon, joita ei voi historiassa toisistaan erottaa.

Minä jaksan ihmetellä, miten ihmiset onnistuvat kadottamaan uskonnosta sen, mikä tukee elämää ja kääntämään sen elämiä romuttavaksi voimaksi. Kuka vanhempi tuntee olonsa hyväksi, kun on jättänyt lapsensa heitteille, koska uskoo sen olevan Jumalan tahto? Voiko Jumalan tahto olla niin kaukana siitä, mitä sanoo rakkaus ja oikeudentaju? Uskonnolla on paikkansa maailmassa, mutta se ei ole koskaan vihassa eikä varsinkaan vihan teoissa. Viha on uskonnon väärinkäyttöä.

Hemuli