Sinä pieni urhea nainen

Joskus, aika usein, ihminen kasaa elämäänsä paljon työtä ja tekemistä. Ei uskalla kieltäytyä mistään, pelkää luopua kaiken näennäisestä kontrollista, suorittaa ihmisyyttään. Joskus, liian usein, ihminen ei osaa pysähtyä ajoissa, vaan pysähtyy vasta kun pysäytetään.

Nyt, juuri tällä hetkellä, yhdeltä yöllä, olen itselleni armollinen. En ruoski itseäni, vaikka blogi ei ylitä sitä rimaa, jonka olen itse asettanut. Annan anteeksi sen, että useampi sähköposti odottaa vastausta ja sen, että en ole soittanut takaisin kaikille niille, jotka ovat yrittäneet minua tavoitella.

Pysähdyn kuuntelemaan itseäni. Tarvitsen lepoa, sanoo sisimpäni. Kunnioitan itseäni kuuntelemalla omaa sisäistä puhettani. Kohtelen itseäni kuin ketä tahansa kulkijaa, ystävää tai hankalaa tuttavuutta. Ketään heistä en pakottaisi väsyneenä jaksamaan. Miksi siis itseänikään?

lltarukoukseni on tänään Eeva Kilven runo: 

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

Aamen.

– Mirka Maaria