Poika, joka pelastaa maailman

Kesälukemistooni eksyi pitkästä aikaa Harry Potter –sarja. Kun luin kirjat ensimmäisen kerran vuosia sitten, nautin jännittävästä fantasiasta, juonenkäänteistä ja viihteestä. Nyt kirjat avautuvat kuitenkin tyystin toisella tavalla. Kyseessä on tarina pojasta, joka pelastaa maailman.

Hämmästelin jo aikoinaan katolisen kirkon esiin nostamaa kritiikkiä Harry Potterin tarinasta. Millä perustein ihmeitä tekevä poika, joka taistelee pimeää voimaa vastaan, on vääränlainen tarina lapsille luettavaksi?

Harry pelastui vauvana kuin ihmeen kaupalla varmalta kuolemalta. Tästä ensikohtaamisesta pimeän voiman kanssa hänen otsaansa jäi ikuinen arpi. Jokainen velhomaailmassa tunnistaa hänet, hän on merkitty.

Harry ryhtyy vaaralliseen tehtävään, koska tietää olevansa ainoa, joka siihen on kykenevä. Matkan varrella hän kiintyy tähän pelastusta kaipaavaan maailmaan, jossa hän elää, joka ennen oli hänelle vieras. Hän puolustaa tuttuja ja tuntemattomia, osoittaa rakkautta läheisiinsä: ystäviin, opettajiin ja jopa heihin, joiden tarkoitusperiä hän epäilee. Hän näkee kummisetänsä Siriuksen hyvyyden, kun muut vielä epäilevät Sirius Mustan tarkoitusperiä.

Tarina pojasta, joka pelastaa maailman, kiehtoo sekä lapsia että aikuisia. Kritiikistä huolimatta kirjasarja on yksi maailman suosituimmista. Niin on Raamattukin. Kenen nimissä on legitiimiä kirjoittaa ihmeteoista?