Itku lyhyestä ilosta eli kuinka aloitetaan uusi harrastus into piukassa

Syksy on uusien harrastusten aloittamisen aikaa, joten tämän viikon ajan kirjoitamme Oisko tulta? -palstalla harrastuksista. Minä elvytin vanhan juoksuharrastukseni muutama viikko sitten Tukholmassa.

Se oli nopea päähänpisto muutaman vuoden juoksutauon jälkeen – mikäpä sen leppoisampaa kuin juoksennella ympäri kaunista Tukholmaa kuten kaikki kauniit ja hyvinvoivat ruotsalaiset näyttivät tekevän. Kun sen ajatuksen hetkellä vielä törmäsin ruokamarketin wtf-sektoriin, urheiluvälinekoriin säilykkeiden ja myslipatukoiden välissä, asia oli sinetöity, tässä mitään välineurheilla, markettilenkkarit ostoon ja menoksi. Less talk, more action ja silleen.

Juoksukunto oli pysynyt suhteellisen hyvänä vuosien tauosta huolimatta, tunnin kohdalla olin juossut useamman kilometrin. Jospa sitä pulahtaisi välissä uimaan Mälaren-järveen! ajattelin endorfiinipöllyissäni, pursusin tuona päivänä loistavia ideoita.

Älypuhelin löysien housujen vielä löysemmissä taskuissa istahdin laiturille ja plumpsista, sinne meni puhelin järveen. Ei muuta kuin vaatteet pois ja perään, uimaanhan tänne tultiin joka tapauksessa. Keuhkot sai treeniä, kun aikani sukeltelin sameassa järvivedessä joutuen lopulta toteamaan, että liian syvää oli.

Kävi tietysti mielessä tämän uuden, vanhan harrastukseni nopeassa elvytysprosessissa, että nilkkojeni löysät nilvelsiteet saattavat tykätä kyttyrää ilman nilkkatukia juoksemisesta. Ihan tosissaan kävi, mutta viittasin vanhalle vammalle kintaalla ja juoksin usko lujassa, että kyllähän minä nilkkani hallitsen. En hallinnut. Muljahtivat molemmat, ja hienosti alkaneen harrastuksen oli aika päättyä.

Lääkäri lupasi, että parin viikon kuluttua olen taas juoksukunnossa. Hän ei voinut taata, että olen jatkossakaan yhtään järkevämpi tai maltillisempi.

Itku lyhyestä ilosta? No kyllä mua enemmän naurattaa. :)